Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Lindström: Perussuomalaiset on duunarin paras kaveri

15.12.2014 |15:45

SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman syyttää perussuomalaisia suomalaisen palkansaajan pahimmaksi uhaksi sitten keskustan työreformin.

– SDP on ollut, ilman kolmikannan kuulemista, valmis leikkaamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja korotusosaa. Pienimpiä ansiopäivärahoja saavien kohdalla korotusosan alennus lisää toimeentulotuen käyttöä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström vastaa.

– Esimerkiksi noin tuhat euroa työttömyysetuutta saavilla korotusosan alennus on noin 50 euroa kuukaudessa. Samalla korotusosan alentaminen saattaa joissain tapauksissa lisätä asumistukea tarvitsevien määrää.

Kakuntekijöitä ei saa sivuuttaa

Lindström painottaa, että perussuomalaiset haluaa tukea kaikkein pienituloisimpia, keskituloisia työntekijöitä ja yrittäjiä unohtamatta.

– Sitä porukkaa, joka tämän kaiken maksaa, ei saa sivuuttaa, Lindström muistuttaa.

– Olemme esittäneet 1 000 euron kuukausitulojen verovapautta ja perusturvan korotusta nimenomaan kustannussyistä ja tuloerojen sekä kannustinloukkujen purkamiseksi. Tässä taloustilanteessa haluamme kohdentaa vähäiset varat niitä eniten tarvitseville. Ihmettelemme, kuinka joku voi vastustaa tällaista? Me emme halua asettaa vastakkain työntekijöitä ja yrittäjiä; tarvitsemme molempia. Se vaatii luottamusta ja sopimista, uusien ratkaisujen löytämistä ja ennakkoluulottomia avauksia, Lindström painottaa ja sanoo perussuomalaisten olevan suomalaisen duunarin paras kaveri.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
10.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää