Jarmo Keto ehdolla puoluesihteeriksi

08.05.2017 |10:03

Perussuomalaisten Helsingin piirissä piirisihteerinä toiminut Jarmo Keto asettuu ehdolle perussuomalaisten puoluesihteeriksi. Keto hakee tehtävään irtisanouduttuaan kymmenen henkeä työllistävän mainostoimisto G-Worksin toimitusjohtajan tehtävistä. Keto ehti työskennellä toimistossa yrittäjänä ja toimitusjohtajana kuuden ja puolen vuoden ajan. Tätä ennen Keto on toiminut projektipäällikkönä kolmannella sektorilla sekä toimitusjohtajana kuljetusliikkeessä.

Keto on julkistanut verkkosivuillaan viiteen teemaan jakautuvan toimenpideohjelman puolueen uudistamiseksi. Ohjelma pitää sisällään mm. sähköisten demokratiatyökalujen käyttöönottoa, puoluehallituksen työskentelyn ammattimaistamista sekä rahoituksen siirtoa paikallistasolle.

– Toteutamme puolueeseen sähköisiä, suoran vaikuttamisen välineitä, joilla jäsenistö voi luoda reaaliaikaisia aloitteita ja kerätä niille kannatusta. Kun tämän teemme, muiden puolueiden toiminta alkaa näyttää hyvin vanhanaikaiselta, ja heidän on seurattava esimerkkiämme. Emme siis uudista pelkästään omaa puoluettamme, vaan koko suomalaisen demokratian, Keto toteaa.

Keto myös lupaa, että hänen valintansa jälkeen puolue lopettaa “rasistipallon” perässä juoksemisen.

– Media sekä poliittiset kilpailijamme pyrkivät tietoisesti ohjaamaan jäsenpolitiikkaamme ja poliittista huomiotamme nostamalla kohuja milloin minkäkin Facebook-kirjoituksen vuoksi. Keskusteluun heitetään rasistipallo, ja pahimmillaan puolue juoksee pallon perässä viikkokausia, unohtaen tyystin poliittisen viestinsä. Jäsenpolitiikan tekeminen ulkopuolisen paineen alla on epäoikeudenmukaista, eikä epäoikeudenmukaisuus käy laatuun.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää