Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Joutsenlahti jatkaa puhemiehistössä

03.02.2014 |15:29

Perussuomalaisten veteraanikansanedustaja Anssi Joutsenlahti (kuvassa oikealla) valittiin odotetusti uudelleen eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi. Hän sai vaalissa 145 ääntä. Hänet valittiin tehtäväänsä ensimmäisen kerran heti edellisten eduskuntavaalien jälkeen 2011. Puhemieheksi valittiin Eero Heinäluoma (sd.) ja ensimmäiseksi varapuhemieheksi Pekka Ravi (kok.).

Joutsenlahden valinta perussuomalaisten ehdokkaaksi sujui täysin mukinoitta, sillä valintaa edeltäneessä eduskuntaryhmän kokouksessa ei asiasta edes keskusteltu.

Joutsenlahti, 71, tuli eduskuntaan jo vuonna 1979 SMP:n listoilta ja jatkoi vuoteen 2007 saakka. Uudelleen hänet valittiin perussuomalaisten listoilta viime vaalien suuren jytkyn yhteydessä. Joutsenlahti on kotoisin Kankaanpäästä ja on tehnyt työuransa rovastina.

Keskusta ei tällä kertaa temppuillut

Tällä kerralla ei nähty myöskään omituisia temppuja kilpailevan oppositiopuolueen taholta. Vuosi sitten keskustan Mari Kiviniemi asettui viime tingassa ehdolle ja sai 49 ääntä Joutsenlahden 114 ääntä vastaan. Viimevuotinen keskustan temppu tuli koko eduskunnalle täytenä yllätyksenä, sillä se rikkoi jo vuosikymmeniä vanhaa eduskunnan tapaa, jonka mukaan puhemiespaikat määrittyvät eduskunnan voimasuhteiden mukaan.

Epäselväksi jäi, miksi entinen pääministeri Kiviniemi pani itsensä viime vuonna likoon epävarmassa äänestyksessä. HS:n mukaan tuolloin arvioitiin, että tapauksen johdosta voi syntyä ”koston kierre”, kun Joutsenlahden haastamisesta suivaantuneet perussuomalaiset suuntaavat tarmonsa keskustaan. Tapaus ei ole kuitenkaan aiheuttanut jatkotoimenpiteitä.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
5.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
6.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää