Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) vappupuhe ohessa.
Hyvät perussuomalaiset ja kaikki muutkin suomalaiset, naiset ja herrat, kaupunkilaiset ja maalaiset, nuoret ja vanhat, kaikkien säätyjen edustajat!
Vietämme tänään toista kertaa vappua, kevään ja työn juhlaa, poikkeavissa oloissa. Toisin kuin vuosi sitten, nyt olemme jo sopeutuneet uuteen normaaliin ja osaamme pitää hauskaa ilman massatapahtumia. Noudattakaamme kaikki malttia vielä hetken aikaa, jotta kesä sujuisi ilman ongelmia.
Youtube, 24 min 33 sek.
Oletin ja toivoin, että saisin pitää tämän vappupuheen kuntavaalien jälkeen ja pohtia niiden tuloksia. Kuten muistamme, maaliskuun alussa hallitus päätti siirtää kuntavaalit kesäkuussa. Päätöksen taustalla oli epäilemättä eräiden puolueiden tarve saada lisäaikaa ehdokashankintaan sekä toive siitä, että heikko gallup-kannatus kääntyisi parempaan suuntaan. Saatettiinpa ajatella sitäkin, että kesäkuun puolessavälissä, juhannuksen alla, huomattava osa suomalaisista, etenkin nuoremmista, on poistunut kotipaikkakunnaltaan ja jättää äänestämättä, mikä hyödyttäisi joitakin puolueita ja haittaisi joitakin toisia. Myös suurin osa oppositiosta saatiin peloteltua siirron taakse maalailemalla kauhukuvia 11 tuhannesta päivittäisestä tartunnasta huhtikuun puolessa välissä. No, nyt olemme nähneet, minkä arvoisia nämä ennusteet olivat.
Koska en voi puhua kuntavaalien tuloksesta, sanon muutaman sanan ehdokastilanteesta. Perussuomalaisilla on tällä hetkellä n. 5800 ehdokasta eri puolilla maata. Se on noin 2000 enemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa, joten tilanne on varsin hyvä. 6000 ehdokkaan raja olisi kuitenkin mukavaa rikkoa. Suomen 15 suurimmasta kunnasta 11:ssä ehdokaslistamme ovat täynnä tai lähes täynnä. Suurista kunnista lisäehdokkaita kaivataan erityisesti seuraavissa: Jyväskylä, Pori, Kouvola, Vaasa, Seinäjoki, Rovaniemi, Mikkeli, Porvoo, Järvenpää, Nurmijärvi, Rauma, Kirkkonummi, Kerava, Kajaani, Savonlinna, Kangasala, Riihimäki, Raasepori, Raahe, Pietarsaari, Kemi ja Tornio. Suuret kunnat ovat tärkeitä siksi, että ne vaikuttavat valtakunnalliseen kokonaisäänimäärään. Jos siis asut jollakin näistä paikkakunnista, ajattelet perussuomalaisesti, etkä ole vielä asettunut ehdokkaaksi, ota pikaisesti yhteyttä perussuomalaisten paikallisyhdistykseen tai ilmoittaudu ehdolle puolueen nettisivujen kautta. Jos itse olet jo ehdolle, värvää yksi kaverisi mukaan. Aikaa on vain viikko.
Pienemmillä paikkakunnilla ehdokaslistoille mahtuu vielä melkein koko maassa. Menestyminen pienillä paikkakunnilla on tärkeää siksi, että se vaikuttaa valtuustopaikkojen valtakunnalliseen kokonaismäärään. Mitä useammassa kunnassa menestymme, sitä enemmän voimme tuoda perussuomalaista ääntä kuntien edunvalvontaan esimerkiksi Kuntaliiton kautta.
Nyt olen kertonut, mitä meidän tulee tehdä, jotta voittaisimme kuntavaalit. Seuraavaksi on syytä kertoa, miksi meidän tulee voittaa kuntavaalit.
Kuntavaalit ovat myös yleispoliittiset vaalit. Ei ole tosiasiassa mahdollista erottaa kunnallisia ja valtakunnallisia teemoja toisistaan. Kunnat ovat ennen kaikkea palvelujen järjestäjiä, ja palvelujen järjestämiseen tarvitaan rahaa. Rahaa saadaan pääasiassa verottamalla yrittäjiä ja palkansaajia. Se, kuinka paljon meillä on yrittäjiä ja palkansaajia, ja kuinka paljon heillä on verotettavaa, riippuu pitkälti niistä päätöksistä, joita hallitus ja eduskunta tekevät. Kun kunnat panevat terveysasemia tai kouluja kiinni, ne eivät tee sitä ilkeyttään, vaan siksi, että rahat eivät riitä.
Suomalaisessa vaalikalenterissa kuntavaalit sijoittuvat eduskuntakauden puoliväliin. Ne ovat hyvä tilaisuus antaa puolueille välitilinpäätös siitä, mitä ne ovat kahden vuoden aikana tehneet. Palautteella on myös ohjaava vaikutus. Jos äänestäjät ilmaisevat tyytymättömyytensä hallituspuolueiden toimintaan nyt, on toiveita, että ne ottavat palautteesta onkeensa ja korjaavat tyytymättömyyttä aiheuttavaa toimintaansa. Onhan selvää, että ne eivät halua uutta selkäsaunaa vuoden 23 eduskuntavaaleissa.
Suomessa on viimeisen vuoden ajan puhuttu lähinnä koronasta. Koronapuhe on jättänyt suuremmat ja tärkeämmät kysymykset varjoona. Tämä on sopinut mainiosti punavihreälle hallitukselle. Koronasta on tullut savuverho, jonka suojissa ja varjolla on voinut tehdä paljon sellaista, mikä normaalioloissa olisi kirvoittanut enemmän kritiikkiä ja vastarintaa. Kaikkea voi perustella sillä, että meillä on epidemia. Jopa hallituksen arvostelu itsessään on kuulemma ollut vastuutonta veneenkeikuttamista, koska meillä on epidemia.
Tärkeitä kysymyksiä ovat julkinen talous ja siihen liittyen yritysten toimintaedellytykset ja työpaikkojen syntyminen. Kun UPM:n omistaman Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta kerrottiin viime vuoden syksyllä, pääministeri peräänkuulutti omistajan yhteiskuntavastuuta. Vaikutusvaltaisesta demarisuusta ehdotettiin ratkaisuksi jopa sosialismia eli tehtaan ottamista valtion haltuun. Kun tänä keväänä valtion omistama Stora Enso päätti lakkauttaa satavuotiaan Veitsiluodon tehtaan Kemissä, onkin ollut hiljaisempaa.
Tehtaan kannattavuus ei riipu siitä, kuka sen omistaa. Me elämme globaalissa taloudessa, ja investoinnit tehdään sinne, missä ne ovat kannattavia. Jämsä ja Kemi tarvitsevat tietysti valtiovallan tukea selvitäkseen suuren työnantajan katoamisesta, mutta ei kannattamattomia tehtaita voi pitää käynnissä pumppaamalla niihin valtion rahaa. Neuvostoliitto yritti tätä reseptiä aikansa, ja siinä kävi niin kuin kävi.
Sen sijaan päättäjien tehtävä on käytettävissään olevin keinoin tehdä Suomesta niin kilpailukykyinen ympäristö, että tehdas kannattaa rakentaa tänne eikä Kiinaan tai Indonesiaan. Me emme voi mitään sille, että olemme kylmä maa, syrjäinen maa ja pitkien kuljetusetäisyyksien maa. Sen sijaan me voimme vaikuttaa energian hintaan ja kuljetusten hintaan. Punavihreä ilmastopolitiikka ja muuta Eurooppaa kunnianhimoisemmat hiilineutraalisuustavoitteet heikentävät teollisuuden selviämismahdollisuuksia. Polttoaineverojen korotukset, turpeen alasajo, epävarmuus metsien käytöstä ja kilpailijamaita vähäisemmät päästökauppakompensaatiot nostavat yritysten kustannuksia. Mikään yksittäinen kustannustekijä ei ole ratkaiseva. Kyse on niiden yhteisvaikutuksesta.
Toisin kuin muilla pohjoismailla, meillä ei ole omaa valuuttaa. Tämä luo painetta sisäiseen devalvaatioon, eli palkkojen leikkaamiseen, mutta se on vaikeaa sekä poliittisesti että kasvavien elämis- ja liikkumiskustannusten vuoksi. Yhtälö on todella vaikea: Jos palkkakustannukset kasvavat, ei synny työpaikkoja. Toisaalta jos palkkatasoa leikataan, työntekijöille jää yhä vähemmän käteen ja työn vastaanottaminen on yhä vähemmän kannattavaa. Ainoa kaikille hyvä ratkaisu on kokonaisveroasteen ja palkan sivukulujen leikkaus. Ihmisten käteenjääviä tuloja voidaan kasvattaa ja samalla keventää yritysten henkilöstökustannuksia.
Mutta tässä kohdassa punavihreälle hallitukselle tuleekin tenkkapoo. Jotta suomalaisten nylkeminen voitaisiin lopettaa, pitäisi pystyä karsimaan julkisia menoja. Pitäisi panna asioita tärkeysjärjestykseen. Pitäisi lopettaa punavihreiden lempihomma eli rahan lapioiminen ulkomaille ja ulkomaalaisille.
Otan esille kuvaavan ja konkreettisen esimerkin siitä, miten vinksallaan tärkeysjärjestykset tämän päivän Suomessa ovat. Hallitus, kuulemma, oli vähällä hajota muutaman sadan miljoonan euron näkemyseroon tulevien vuosien julkisista menoista. Kepu tiettävästi esitti leikkauksia jopa ammatilliseen koulutukseen, joka on muutenkin kriisissä. Sen sijaan kehitysapua maksetaan tänä vuonna 1245 miljoonaa euroa. Siis 1,25 miljardia euroa. Summa on kasvanut koko vaalikauden ajan, täysin riippumatta koronasta ja valtion räjähdysmäisestä velkaantumisesta. Kukaan ei esitä, että näistä rahoista edes nipistettäisiin.
Sosiaaliturvamenot kasvavat koko ajan, ja tämä johtuu samasta syystä kuin Suomen väestönkasvukin: nimittäin maahanmuutosta. Lisää maahanmuuttoa kiljuu vihervasemmisto, koska se haluaa uusia suojatteja, ja elinkeinoelämä, koska se haluaa halvempia työntekijöitä. Duunareille maahanmuutto tarkoittaa työttömyyttä, matalampia palkkoja, huonompia työehtoja, kalliimpaa asumista. Vähävaraisille se tarkoittaa ghettoutuvia asuinalueita ja kouluja ja heikompia julkisia palveluja. Yrittäjille ja palkansaajille se tarkoittaa kasvavaa verotaakkaa.
Suomi ei lähde nousuun, ellei Suomesta tehdä nykyistä parempaa paikkaa suurille yrityksille, pienille yrityksille ja palkansaajille. Kun yrittämisen ja työn edellytykset ovat kunnossa, syntyy myös jaettavaa. Vähemmän veroja, vähemmän ja paremmin kohdennettuja julkisia menoja. Tämä on perussuomalainen linja, jolle voit antaa tukesi kesäkuun vaaleissa.
Eduskunnan äänestykseen on tulossa päätös EU:n omista varoista eli kansankielellä elpymispaketista. Perustuslakivaliokunta linjasi tällä viikolla, että päätökseen vaaditaan 2/3 enemmistö. Tämä on aivan oikea ratkaisu. Elpymispaketti luo mallin pysyville ja toistuville yhteisvastuuoperaatioille, toisin kuin Suomessa uskotellaan. Se sitoo nykyiset ja tulevat suomalaiset rahoittamaan Etelä-Euroopan maiden heikkoa taloudenpitoa. Suomalaiset maksavat yhä korkeampia veroja, jotta italialaiset voivat alentaa omiaan.
Perustuslakivaliokunnan päätös pakottaa myös kokoomuksen ottamaan kantaa. Kokoomus on kritisoinut elpymispakettia alusta lähtien, ja aivan oikein argumentein. Paketti palkitsee vastuuttomuudesta ja rankaisee niitä maita, jotka hoitavat omaa talouttaan. Sillä sosialisoidaan jäsenmaiden ongelmat muiden maksettavaksi. Nyt, kun paketin hyväksymiseen vaaditaan myös opposition ääniä, kokoomus ilmoittikin, että se aikoo äänestää tyhjää. Tämä on varsin erikoinen ratkaisu ja vahvistaa niitä epäilyjä, että kokoomuksen kriittisyys on ollut lähinnä oppositioräksytystä.
Elpymispaketin puolustajat ovat sanoneet, että paketin kaataminen tai sen ulkopuolelle jättäytyminen vaarantaisivat Suomen vaikutusvallan EU:ssa. Minkä vaikutusvallan? Eikö vaikutusvaltaa ole juuri se, että Suomi voi tyrmätä omalta kannaltaan vahingollisen päätöksen? Mihin vaikutusvaltaa tarvitaan, ellei sitä voi käyttää tärkeissä tilanteissa? Ei vaikutusvaltaa ole se, että ollaan hiljaa ja nyökytellään.
Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen on kertonut meille, että äärioikeisto voi nousta valtaan, jos Suomi ei sitoudu maksamaan toisten laskuja. EU:n virkamiehiltä on myös tiedusteltu, mitä EU meistä ajattelisi, jos tyrmäisimme elpymispaketin. Vastaukseksi on saatu, että pahaahan se meistä ajattelisi. Ehkä suurempaa huolta kannattaisi kuitenkin kantaa siitä imagohaitasta, jota omien perussopimusten rikkominen ja venyttäminen aiheuttaa Euroopan unionille jäsenmaiden silmissä.
Suomalaisia pelotellaan maineen menettämisellä, EU-erolla, talouden romahduksella ja heinäsirkkaparvilla, jos Suomi kieltäytyy elpymispaketista. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa historiallisista esimerkeistä. Tanska torjui aikanaan Maastrichtin sopimuksen kansanäänestyksessä. Menettikö Tanska maineensa? Potkittiinko Tanska ulos EU:sta? No ei. Sitten palattiin neuvottelupöytään. Tänä päivänä Tanskalla on oma valuutta ja kontrolli omista sisä- ja oikeusasioista, mikä on antanut sille enemmän liikkumatilaa esimerkiksi maahanmuuttolainsäädännössä. Ranska kaatoi kansanäänestyksessä EU:lle kaavaillun perustuslain. Tuliko siitä maailmanloppu? Ei, vaan palattiin neuvottelupöytään ja haudattiin perustuslain pahimmat ylilyönnit.
Ei EU erota nettomaksajia. Eihän se erota edes nettosaajia. Jonkun on EU:ssa näytettävä esimerkkiä ja puolustettava perussopimusten henkeä ja oikeusvaltioperiaatetta. Juuri tässä Suomella on mahdollisuus olla kokoaan suurempi vaikuttaja. Suomalaiselta poliittiselta eliitiltä saattaa sen seurauksena jäädä eurooppalainen hillotolppa saamatta, mutta kansalaisen ja veronmaksajan kannalta tämä on pieni vahinko.
Lopuksi puhun hiukan rappiosta ja mädännäisyydestä.
Viime viikolla uutisoitiin toimittaja ja historioitsija Markku Salomaan tuoreesta, presidentti Tarja Haloseen keskittyvästä tietokirjasta nimeltä ”Tarza – pasifistin odysseia voimapolitiikan maailmassa”. Haluaisin esittää muutaman huomion teoksessa esitetyistä tiedoista.
Kirjan mukaan Unto Hämäläinen, yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista politiikan toimittajista, joka teki pitkän uran mm. Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa, vuoti aikanaan kokoomusnuorten puheenjohtajana järjestön sisäisiä asioita DDR:n turvallisuuspoliisi Stasille. Hän myös toimitti Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:lle listoja suomalaisista toimittajakollegoistaan ja näiden poliittisista kannoista.
Presidentti Tarja Halosen aktiivinen toiminta DDR:n puolesta ja sympatiat ensin Neuvostoliittoa ja sitten Venäjää kohtaan, kehitysmaiden diktaattoreiden fanittaminen sekä hänen yleinen vastenmielisyytensä länsimaisia arvoja ja erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan nostetaan kirjassa esiin, mutta ne eivät toki ole olleet salaisuuksia tähänkään asti. Pikemminkin jotain, mitä on haluttu olla näkemättä ja lakaista maton alle.
Kysymys kuuluukin, miksi? Onko meillä suomalaisilla taipumus innostua ja haltioitua päättäjistämme? Olla näkemättä ikäviä asioita? Opimmeko me mitään virheistämme?”
Suomea ei miehitetty toisen maailmansodan jälkeen. Suomelle kävi paremmin kuin Baltian maille ja itäisen Keski-Euroopan maille. Sain itse viettää lapsuuteni ja nuoruuteni kylmän sodan maailmassa vapaassa ja hyvinvoivassa maassa, ja olen siitä kiitollinen. YYA-vuodet kuitenkin mädättivät suomalaisen poliittisen kulttuurin ja suuren osa mediastakin. Tänä päivänä opportunistit ja moraaliltaan heikot yksilöt tavoittelevat Brysselin isäntien suosiota halveksimalla omaa maataan ja kansaansa. Kylmän sodan aikana hillotolppia jakoi pyrkyreille Tehtaankatu ja Kreml. Niidenkin suosiota ja sen mukana tulevaa hyvää haettiin halveksimalla omaa maata ja kansaa.
Koska Suomea ei miehitetty toisen maailmansodan jälkeen, Suomi ei myöskään vapautunut miehityksestä 90-luvun alussa. Meillä mätää ja korruptiota ei koskaan siivottu, toisin kuin vaikkapa Baltian maissa. Meillä Neuvostoliiton ja Itä-Saksan juoksupojat ja -tytöt jatkoivat muina miehinä ja naisina puolueissa, virkakunnassa, kulttuurielämässä, oikeuslaitoksessa, mediassa ja akateemisessa maailmassa. Itä-Euroopassa Kremlin syöttiläät pantiin kommunismin romahduksen jälkeen vankilaan tai virkakieltoon, mutta meillä heidän urakehityksensä jatkui esteittä. Heidän jumalansa vain on vaihtunut. Neuvostoliiton sijaan kumarretaan Euroopan unionia. Kehitysmaiden fanittamisen tilalle on tullut islamin fanittaminen. Kommunismin on korvannut monikultturismi, intersektionalismi ja ilmastorummutus. Metodit ja totalitaristiset ajattelutavat ovat pysyneet ennallaan. Painostus, ilmiantokampanjat, keskustelun rajoittaminen ja väärien mielipiteiden kriminalisoiminen ovat edelleen pop.
Stasin ja KGB:n asiamiehet ja vasikat toimivat korkeissa poliittisissa tehtävissä ja arvostettuina mediavaikuttajina. Suomen Kommunistisen Puolueen johtoon kuulunut professori on näkyvimpiä puhuvia päitä ihmisoikeuksiin ja valtiosääntökysymyksiin liittyvässä keskustelussa. Ne, jotka toimittivat Kansan Uutisia, toimittavat tänä päivänä Hesaria ja Yleä. Ne, jotka vaikuttivat taistolaisissa, vaikuttavat tänä päivänä vihreissä ja demareissa. Lista on pitkä ja masentava. Pahinta on, että nämä asemiinsa jääneet vanhan maailman edustajat ovat saaneet valikoida ja kasvattaa myös seuraavan sukupolven. Mm. siksi meidän tiedotusvälineidemme taso on sellainen kuin se on. Siksi Demlan ääni kuuluu niin vahvana oikeusoppineiden keskuudessa.
Tuuletettavaa riittää kotimaassamme. Me ansaitsemme parempaa. Me voimme lähettää terveisiä 13.6.
Sitä ennen vietämme vappua, kevään ja työn juhlaa. Pitäkää hauskaa ja pysykää terveenä, missä sitten olettekin!
JUSSI HALLA-AHO
Vapunpäivän muita puhetilaisuuksia löydät täältä >