Jutta Urpilainen: 10 miljardia saamattomia verotuloja

06.08.2013 |15:51

Tiistaina avatussa budjettiriihessä Vantaan Koningstedin kartanossa hallitus on alkanut laatia ensi vuoden budjettia. Neuvottelujen välissä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kertoi lehdistötilaisuudessa, että Suomen talous on taantunut vuoden 2006 tasolle, eli bruttokansantuote on viime vuosikymmenen puolen välin tietämissä.

Tämä merkitsee Urpilaisen mukaan sitä, että Suomessa on menetetty seitsemän vuoden tuotanto normaaliin talouskasvuun suhteutettuna. Se tarkoittaa tarkoittaa myös, että valtiolta on jäänyt saamatta verotuloja kymmenen miljardia euroa. Suomen talouden tila on odotettuakin vakavampi, vaikka sitten kesäkuun ei ole tapahtunut suhdannemuutoksia.

Muutamia satoja miljoonia elvytykseen

Urpilainen kertoi, että elvytysvaraa on muutama sata miljoonaa. Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan, mihin nuo mahdolliset elvytysvarat tarkkaan ottaen voitaisiin käyttää. Sen verran hän avasi asiaa, että työllistämiseen ja julkisen talouden tehostamiseen ne tulevat kulumaan. Hän lisäsi, että nyt on tehtävä sellaisia toimia, joiden kautta pystytään nopeasti täsmätyöllistämään.

Valtiovarainministeri arvioi, että valtion velka kasvaa sellaista vauhtia, että vuonna 2015 ollaan mahdollisesti tilanteessa, jossa velka kasvaa yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä merkitsee sitä, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus on vaarassa.

EI säästötoimia

Valtiovarainministerin mielestä tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, mutta säästötoimia ei olla suunnittelemassa. Eläkeuudistuksen Urpilainen kertoi astuvan voimaan vuoden 2017 alusta lukien. Hän myös vaati nopeita päätöksiä kaikkien tekeillä olevien uudistusten suhteen niin, että päätökset olisi tehty kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Valtiovarainministeri odottaa, että työmarkkinajärjestöt ryhtyvät tosissaan töihin, jotta maahan saadaan maltillinen ja kilpailukykyä edistävä tuloratkaisu:

”Hallitus ei kuitenkaan aio alkaa ostamaan tuloratkaisua. Kyllä sen täytyy mennä niin, että työmarkkinaosapuolet ensin tekevät yhdessä ratkaisuja, ja sitten hallitus voi tulla mukaan omilla toimillaan”, edellytti Urpilainen.

Jatkoon SDP:n puheenjohtajana

Jutta Urpilainen sanoi pyrkivänsä jatkamaan puolueensa puheenjohtajana myös ensi kevään puoluekokouksen jälkeen. Hän myönsi, että sosiaalidemokraattien gallup-kannatus on huono, mutta katsoi, että suuntaa on mahdollista muuttaa.

Urpilainen ei kuitenkaan kertonut, miten se tapahtuisi.

 

Seppo Huhta


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää