Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kaikkonen ja Halla-aho eivät olleet tasa-arvoisia

23.04.2013 |15:59

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Pirkko Ruohonen-Lerneriä lukuunottamatta olivat sitä mieltä, että Antti Kaikkonen voi jatkaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. Näin siitä huolimatta, että Kaikkonen sai ehdollisen vankeustuomion kansanedustaja-aikana tehdystä rikoksesta.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho sai sakkotuomion, joka perustui ennen kansanedustaja-aikaa tehtyyn tekoon. Hän joutui muiden puolueiden ajojahdin kohteeksi ja joutui eroamaan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.

Olen ratkaisuun erittäin pettynyt. Näyttää siltä, että niinkin vastuulliseen tehtävään kuin eduskuntaryhmän puheenjohtajiksi valitut henkilöt jakavat “oikeutta” poliittisin perustein. Mielestäni sellainen on äärimmäisen paheksuttavaa ja moraalitonta.

Toistan, että Halla-aho sai sakkotuomion teosta, joka tapahtui ennen kansanedustajakautta. Kaikkonen sai ehdollisen vankeustuomion kansanedustaja-aikana tehdystä teosta. Jokainen ymmärtää sen, että Kaikkosen tuomio oli kovempi kuin Halla-ahon.

Se ei kuitenkaan merkinnyt mitään eduskuntaryhmien puheenjohtajalle. Heille oli oikeudenmukaisuutta tärkeämpää poliittinen peli, poliittinen syrjintä.

 

REIJO TOSSAVAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat