Kansanedustaja Kontula piilotteli paperittomia maahanmuuttajia

17.07.2013 |13:09

Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) on piilotellut paperittomia ihmisiä maahanmuuttoviranomaisilta.

Kontula kertoi Enbuske & Linnanahde Crew SuomiAreenalla -ohjelmassa, että hän on piilotellut paperittomia henkilöitä, jotta he välttäisivät maastakarkoituksen.
– Katson toimineeni oikein, vaikka käytännössä se onkin lain vastaista tai ainakin lain rajoilla. Jos Suomen maahanmuuttopolitiikka ahdistaa ihmisiä sellaisiin tilanteisiin, joissa toisen henki tai turvallisuus on vakavasti uhattuna, silloin yleismaailmallinen lähimmäisen rakkaus ajaa ohi Suomen laista, Kontula sanoi MTV3:n nettisivujen mukaan.
Kontula viittaa toimillaan sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) pohdintaan siitä, että lakia voisi rikkoa, jos se on ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa. Kontula sanoo olevansa samaa mieltä Räsäsen kanssa siitä, että ihmisen pitää pyrkiä toimimaan oikein. Lain mukaan toimiminen ei aina olisi oikein toimimista.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää