

MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Vallin kommentoi bilekohua: ”Tony Halme sanoi minulle kerran..”
Kansanedustaja Veikko Vallin (ps.) pohdiskelee mediajulkisuutta ja sopivuuden rajoja.
Vallin kirjoittaa:
Tony ”Viikinki” Halme sanoi minulle kerran, että ei pidä olla ”täydellinen” ihminen, jos haluaa suosituksi ja julkkikseksi. Mutta hän lisäsi, että pitää itse valita missä ja miten on epätäydellinen.
Julkisuuden henkilön pitää siis osata mokailla tai erottua harkitusti, jotta ihmiset kokevat hänet yhdeksi heistä, tavallisesta kansasta.
Siksi myöskin Sanna Marinin bailaaminen ja julkinen juopottelu on sekä paheksuttua että hyväksyttyä, riippuen keneltä kysytään.
Saattaa jopa olla, että tuo ensimmäinen kotivideo on tarkoituksella vuodettu julkisuuteen. Sillä pääsee globaalisti julkkikseksi. Ja siitä on hyötyä uran jatkovaiheissa.
Frank Sinatraa lainaten: ”on ihan sama mitä julkisuudessa kirjoitetaan, kunhan nimi on oikein.”
Ei se nyt ihan sama ole mitä kirjoitetaan mutta melkein.
Varsinkin Suomessa ryyppäämistä edelleen ihannoidaan, koska niin monet meistä sitä harrastavat. Ja yhä useampi kannattaa myös huumeiden vapauttamista, käyttöhuoneita ja niin edelleen. (Itse en kannata.)
On myös asioita, joissa johtajilla ja tavallisilla kansalaisilla on eri normit.
Jos naapurin Pena ottaa itseään 30 vuotta nuoremman vaimon, niin se ei kaikkien mielestä ole oikein sopivaa. ”Sehän on hänen oman lapsensa ikäinen”, sanotaan.
Mutta kun saman tekee tasavallan presidentti, niin siinä ei olekaan mitään kummallista vaan se on valtavan hienoa ja ihailtavaa.
Erottuminen ja epätäydellisyys pitää hallita, jos ammattiin kuuluu julkisuus ja kansansuosio.
Ihailemme mokailevia tai poikkeavasti käyttäytyviä julkisuuden henkilöitä – halusimme tai emme.
Koska meillä ei ole oikeita kuninkaallisia, niin täytyy tyytyä bile-prinsessoihin ja -prinsseihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuoriso: Pääministeri tarvitaan johtamaan Suomea, ei illanviettoja
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










