

PS-Nuoriso: Pääministeri tarvitaan johtamaan Suomea, ei illanviettoja
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Sanna Marinin hoitamaan työnsä. Oppositiopuolueet ovat tivanneet pääministeriltä vastauksia lukuisiin kysymyksiin läpi vuoden, mutta vastausta ei tule kuin pakon edessä asioista, jotka eivät edes liity pääministerin tehtävänkuvaan.
Perussuomalainen Nuoriso huomauttaa, ettei hallitus ole kyennyt vastaamaan tulevan talven uhkakuviin.
Suomalaiset eivät ole saaneet vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:
– Kuinka energiakriisi ratkaistaan?
– Kuinka hallitus aikoo tukea suomalaisia hintojen noustessa?
– Kuinka valtion holtiton velkaantuminen saadaan kuriin?
– Miten hoitajapula ratkaistaan ja miksi hallitus ei ole tehnyt asialle mitään?
– Moni suomalainen on alkanut kyseenalaistamaan Sanna Marinin suosion taustat. On täysin selvää, että emme ole saaneet viimeisinä kuukausina mihinkään poliittisiin kysymyksiin vastauksia, vaan hallituksen ja erityisesti demareiden kannatus on levännyt Marinin festariesiintymisten varassa. Kuinka suomalaiset pärjäävät talvella, kun sähköä ei riitä ja hinnat karkaavat käsistä? Mitä pääministerimme aikoo asialle tehdä? kysyy PS-Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom.
”Sekoiluja ei voida enää katsoa läpi sormien”
Nuorisojärjestö uskoo, että pääministerin tehtävään on löydettävissä henkilö, joka on aidosti kiinnostunut työskentelemään Suomen ja suomalaisten parhaaksi.
– Katsomme, että nykyinen pääministeri soveltuu kyllä erinomaisesti johtamaan illanviettoja yökerhoissa, mutta soveltuuko Sanna johtamaan Suomea käsillä olevan kriisin keskellä?
– Pääministerin sekoiluja ei voida enää katsoa läpi sormien. Täysi hiljentyminen aiheista, joihin Marinin pitäisi hänelle suotujen tehtäviensä mukaisesti ottaa kantaa, nakertaa pääministeri-instituutiota ja kansanvallan periaatteita. Juhli tai ei, pääministerin työ on 24/7 ja siihen on valalla sitouduttu. Marinin on korkea aika alkaa johtamaan Suomea ja keskittyä työskentelemään suomalaisten parhaaksi. Jos se ei onnistu, voi tehtävästä myös erota, toteaa hallituksen jäsen Matias Päivä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Matias Päivä energiakriisi bilekohu Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom hintojen nousu hoitajapula suomalaiset Sanna Marin Luottamus pääministeri Velkaantuminen SDP hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Vallin kommentoi bilekohua: ”Tony Halme sanoi minulle kerran..”

PS-ryhmänjohtaja kysyy ääneen kysymyksen, joka on jo kaikkien huulilla: ”Eroaako Sanna Marin?”

Ylen pääuutinen hehkuttaa, että vaikka ukkonen jyrähti, Sanna Marin ei säikähtänyt – mikä mediassa oikein on vialla, ja miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?

Pääministeri puhuu rangaistusasteikkojen kiristämisestä festareilla – eduskunnassa asia ei demareita kiinnosta

Kokoomusnuoret vaatii tiukempaa ilmastopolitiikkaa – ei haluaisi perussuomalaisia hallitukseen
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää