

PS ARKISTO
Kymmenien miljoonien säästöt ajoneuvopalveluista – ministeri Ranne: ”Ei mitään siltarumpuja vaan toiminnan tehostamista ja palveluista huolehtimista”
Oppositio on maalaillut uhkakuvia suomalaisten ajoneuvopalvelujen romuttamisesta, mutta todellisuus on toisenlainen. Traficomin palveluverkon supistaminen 43 pisteeseen tuo jopa 50 miljoonan euron säästöt, parantaa ajokokeiden laatua ja tuo kilpailua alalle. Hallitus tekee sitä, mitä Suomi tarvitsee: tehostaa hallintoa ja pitää veronmaksajien rahat kasassa.
Mediassa on väitetty erityisesti opposition toimesta, että suomalaisten ajoneuvopalvelut olisivat uhattuna, kun Liikenne- ja viestintävirasto Traficom päätti tehostaa toimintaansa ja supistaa palveluverkkoa.
Vuoden 2027 alusta verkko harventuu 43 palvelupistepaikkakuntaan, mutta hallitus varmistaa, että palvelujen laatu pysyy hyvänä, molemmilla kotimaisilla kielillä. Myös esimerkiksi yhteistyötä oppilaitosten kanssa kehitetään, jotta insseihin kulkeminen saadaan järjestettyä sujuvasti.
Kilpailutus tuo säästöjä
Traficom kilpailutti tieliikenteen tutkinto- ja lupapalvelunsa tiivistetyn palvelupisteverkon mukaisesti, ja kilpailutuksen tulokset ovat erinomaiset: sopimuskaudella säästetään jopa 50 miljoonaa euroa verrattuna vanhaan malliin.
Aikaisemmassa mallissa ainoana palveluntarjoajana oli Ajovarma. Vuoden 2027 alusta Ajovarma vastaa ainoastaan Helsingin ja Espoon ajokokeiden järjestämisestä, ja uudet toimijat CityKatsastus Oy ja DEKRA Katsastus OY aloittavat palveluntarjoajina muualla Suomessa.
Tärkeimmät palvelut turvataan
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on tyytyväinen kilpailutuksen tulokseen.
– Tämä on juuri sitä hallinnon tehostamista, jota Suomi tarvitsee. 50 miljoonan säästö ei ole mikään pikkuraha, vaan erittäin vaikean julkisen talouden näkökulmasta merkittävä säästö.
– Suomalaisten tärkeimmät palvelut turvataan, sähköisiä palveluja kehitetään ja veronmaksajien rahaa säästetään. Perussuomalaisten järkevä ja Suomelle välttämätön, tiukka talouslinja alkaa nyt todellakin purra, Ranne sanoo.
43 pisteen palveluverkosto on suunniteltu maantieteellisesti mahdollisimman kattavaksi, ja sen suunnittelussa on hyödynnetty tietoja mm. nykyisten palvelupisteiden asiakasmääristä.
Taustalla on myös tarkoitus varmistaa, että ajokokeet järjestetään aina tarvittavan vaativassa liikenneympäristössä.
Laajemman verkoston mallissa ajokokeiden vaativuustasot ovat vaihdelleet välillä huomattavasti, sillä etenkin pienten paikkakuntien liikenneympäristöt eivät ole välttämättä taanneet kyllin haastavaa ja realistista ympäristöä ajokokeille.
Järkevä ja välttämätön säästö
Ministeri Ranne pitää tehostustoimia tärkeinä ja korostaa, että Traficom tuntee hallinnonalansa parhaiten ja osaa säästää sieltä, mistä säästäminen on järkevintä.
– Kaikkien hallinnonalojen on säästettävä, ja tämä 50 miljoonan euron säästö on paitsi järkevä, myös välttämätön. Ensi hallituskaudella säästäminen tulee olemaan entistä vaikeampaa erityisesti, jos jokainen nykyinen säästöehdotus teilataan.
Esimerkiksi Keskusta on kritisoinut hallituksen keskittämispolitiikkaa ja vastustanut kovaan ääneen tätäkin palvelupisteverkoston tehostamis- ja säästötoimenpidettä, Ranne huomauttaa.
– Keskusta lupaa kaikille kaikkea, mutta todellisuudessa sillä ei ole mitään todellisia säästövaihtoehtoja tarjolla vaan lupausten alta löytyy jälleen pelkkä tyhjä paperi. Ja loppupeleissä Keskusta haluaa perinteiseen tapaansa vain lisää siltarumpuja. Tämä ei yllätä ketään, lataa Ranne.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perussuomalaiset talouslinja 50 miljoonan säästö palvelupisteet ajokokeet tehostaminen Traficom liikenne- ja viestintäministeri kilpailutus Säästöt Lulu Ranne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus kaivoi kolmen miljardin lisäsopeutukset: Kehitysavusta, hallinnosta ja kotoutumisesta leikataan – tupakkaveroa korotetaan

Lulu Ranteen kolumni: Perussuomalainen liikennepolitiikka näkyy Suomen teillä
Teiden kunto on koko Suomelle tärkeä ja lähes kaikkia puhuttava asia. Tiestön korjausvelka on ollut kasvussa liki 20 vuotta, eikä tässä taloustilanteessa näytä siltä, että huonokuntoisiin teihin saataisiin ylimääräisiä miljardeja edes sen puolittamiseen. Suuntaa on kuitenkin muutettu perussuomalaisella liikennepolitiikalla, kun teihin on satsattu selvästi aikaisempia hallituksia enemmän, kirjoittaa perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Ministeri Lulu Ranne: Äitien huoli lapsista liikenteessä on otettava vakavasti – hallitus parantaa nuorten liikenneturvallisuutta
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne muistuttaa äitienpäivänä, että jokaisen lapsen tulisi palata kotiin liikenteestä turvallisesti. Hallitus onkin tehnyt useita konkreettisia toimia nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi, muun muassa kiristämällä sähköpotkulautojen ja nuorten ajokorttien sääntöjä.

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla – ministeri Ranne: ”Jokaisen on päästävä liikenteestä kunnossa kotiin”
Tieliikennekuolemien määrät Suomessa ovat laskeneet merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana, mutta olemme edelleen selvästi jäljessä esimerkiksi Ruotsia ja Norjaa. Viime vuonna tieliikennekuolemia oli neljättä vuotta peräkkäin alle 200, mutta 189 liikennekuolemaa on silti 189 tragediaa liikaa. Tämän hallituskauden aikana hallitus ja viranomaiset ovat suhtautuneet liikenneturvallisuustyöhön aiempaa vakavammin ja lisänneet siihen panostuksia enemmän kuin aikoihin, kertoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Liikenneministeri Lulu Ranne kannustaa kansaa autokaupoille ja hyödyntämään romutuspalkkiota – ladattavien autojen tavoite ei näytä toteutuvan
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne ei usko, että edellisen hallituksen tavoite ladattavien autojen määrästä toteutuu Suomessa. Ranteen mukaan ihmisiä ei voida pakottaa tiettyyn käyttövoimaan. Nykyhallitus tukee autokannan uudistumista romutuspalkkiolla.
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














