

LEHTIKUVA
Ministeri Lulu Ranne: Äitien huoli lapsista liikenteessä on otettava vakavasti – hallitus parantaa nuorten liikenneturvallisuutta
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne muistuttaa äitienpäivänä, että jokaisen lapsen tulisi palata kotiin liikenteestä turvallisesti. Hallitus onkin tehnyt useita konkreettisia toimia nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi, muun muassa kiristämällä sähköpotkulautojen ja nuorten ajokorttien sääntöjä.
Hämeen sanomien kolumnissaan ministeri Lulu Ranne kertoo itse miettivänsä äitienpäivänä kiitollisuudella, että omat lapset ovat palanneet kotiin kunnossa. Samalla hän kuitenkin kantaa huolta kaikista Suomen lapsista ja nuorista liikenteessä.
– Kesä tulee ja koulujen päättäjäiset lähestyvät. Oppilaille tämä on riemukasta aikaa, mutta meille äideille myös kauhun paikka. Mitä voikaan sattua? Pysyykö kaahailu kurissa? Pysyvätkö kypärät ja järki päässä myös juhlahumussa?
Sähköpotkulaudat kuriin
Sähköpotkulautojen yleistyminen on tuonut mukanaan runsaasti onnettomuuksia ja väärinkäytöksiä. Viime kesänä voimaan tulleet ikä- ja promillerajat ovat kuitenkin tuottaneet tulosta.
Terveydenhuolto, poliisi ja vanhemmat ovat kiittäneet muutoksia, jotka suojelevat erityisesti nuoria.
Aiemmin ala eli kuin villissä lännessä, Ranne kirjoittaa.
– Viime kesänä pistimme skuutteja kuriin ja saimme voimaan mm sähköpotkulautojen ikä- ja promillerajat. Tuloksia on jo näkyvissä ja terveydenhuolto ja poliisi kiittävät. Puhumattakaan kaikista meistä vanhemmista, joiden lapsia skuuttilaeilla suojellaan.
Ajokorttien korjauspaketti tulee
Lisää henkiä säästyy, kun nuorten ajokortteja koskeva korjauspaketti saadaan voimaan päättäjäisviikonloppuna 29. toukokuuta. Sillä korjataan Bernerin epäonnistunutta ajokorttiuudistusta, joka on koitunut monen nuoren kohtaloksi, Ranne kirjoittaa.
Uudistuksessa 17-vuotiaiden yöajelu kielletään klo 00-05, joka on se aika, jolloin 41 prosenttia 17-vuotiaiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu. 17-vuotiaille tulee myös oma kelta-vihreä ”lätkä” autoon, ikäpoikkeusluvan myöntämisehtoja kiristetään ja riskientunnistamiskoulutusta lisätään.
Ministeriöstä tulossa lahja äideille
Äidit ovat aina lapsistaan huolissaan, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa, ministeri Ranne kirjoitaa.
– Me ministeriössä taas teemme joka päivä töitä sen eteen, että liikenneturvallisuus paranisi ja äitien huolet lapsista vähenisivät. Ajokorttilain uudistus suojelee osaltaan lapsia ja nuoria ja se voi myös vähän helpottaa äitien huolta. Sen voi myös ajatella olevan vähän myöhästyvä äitienpäivälahja meille kaikille.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministeri Ranne myönsi liikenneturvallisuusalan ansiomitaleja – tavoitteena lopettaa liikennekuolemat kokonaan vuoteen 2050 mennessä

Jaana Strandman äitienpäivän merkityksestä: Perhekeskeisyyteen ja äitiyden rooliin on panostettava enemmän
Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Äitienpäivä on omistettu äitien ja äitiyden arvostamiselle. Päivän tarkoituksena on kiittää äitejä huolenpidosta ja työstä perheiden asian edistämisen suhteen. Päivä korostaa äitien keskeistä roolia perheissä ja yhteiskunnassa. Sana "äiti" on valittu suomen kielen kauneimmaksi sanaksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandmanin mukaan perhekeskeisyyteen ja äitiyden rooliin tulisi panostaa huomattavasti enemmän asenteellisesti ja myös mediassa.
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














