Katainen ilmoittaa suunnitelmistaan ensi huhtikuussa

02.08.2013 |12:57

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo Yle Uutisille, ettei hän ole jättämässä tehtäviään kesken hallituskauden. Hän aikoo ilmoittaa jatkosuunnitelmistaan ensi huhtikuussa.

Hän sanoo myös, ettei hän ole huolestunut puolueen sisäisistä soraäänistä. Ylen A-studio kertoi viime viikolla, että neljäsosa puoluevaltuuston jäsenistä haluaisi syrjäyttää hänet ensi kesän puoluekokouksessa.
– Ylivoimainen enemmistö piirijohtajista kannattaa minua, ja olen siitä kiitollinen, Katainen sanoo.
Puoluejohtaja palasi lomaltaan eilen.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää