Kataloniassa äänestetään itsenäisyydestä

15.01.2015 |16:45

Kataloniassa järjestetään aluevaalit syyskuun 27. päivänä. Aluevaaleista on tulossa käytännössä kansanäänestys Katalonian itsenäisyydestä.

Itsenäisyyden puolesta kampanjoineet puolueet pääsivät sopuun vaalien järjestämisestä, ja sen teknisistä yksityiskohdista. Samalla nämä puolueet sitoutuivat itsenäisyyden ajamiseen, mikäli heidän saamansa äänimäärä nousee itsenäisyyttä vastustavien puolueiden äänipotin yli.

Joulukuussa tehty mielipidemittaus osoittaa ensi kertaa, että Katalonian itsenäisyyttä kannattavien lukumäärä nousi enemmistöksi. Marraskuussa vapaaehtoisvoimin järjestetty epävirallinen kansanäänestyksen tulos kertoi 80 prosentin kannatusta itsenäisyydelle. Näitä ”vaaleja” kuitenkin boikotoitiin, ja äänestysvilkkaus jäi alle puoleen.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy esitti pettymyksensä Katalonian ennenaikaisten aluevaalien johdosta. Hänellä ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia estää aluevaalien järjestämisestä. Rajoy kertoi näkemyksistään Ateenassa, jossa hän on vauhdittamassa Uuden demokratian vaalikampanjaa.

Katalonian vaaleissa merkittäväksi tekijäksi voi nousta nuori Podemos-puolue, joka on tällä haavaa Espanjan suosituin puolue. Vasemmistolainen Podemos vastustaa EU-maiden säästötoimia kreikkalaisen vasemmistopuolueen Syrizan tavoin. Podemos ei kuitenkaan aja Katalonian itsenäisyyttä, mutta puolustaa kansanäänestyksen järjestämisestä Kataloniassa.

HENRI MYLLYNIEMI


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
9.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää