Keskustan vaihtoehto: 8 vuoden hevoskuuri ja 200 000 työpaikkaa

22.10.2013 |15:59

Keskusta esittää vaihtoehtobudjetissaan valtiolle kahdeksan vuoden hevoskuuria, jonka aikana valtiontalous ja elinkeinoelämä saadaan takaisin jaloilleen ja luodaan 200 000 uutta työpaikkaa.

Keskusta esittää uuden rahaston perustamista vauhdittamaan teollisuuden rakennemuutosta. Se olisi 3-5 miljardin euron suuruinen, mihin rahastoa kasvatettaisiin vähitellen.

Keskusta esittää rahojen hankkimista myymällä osittain valtion omistamia yrityksiä. Keskusta esittää myös Valtion Infra -yhtiön perustamista huolehtimaan ja kehittämään kansallisesti merkittäviä toimia, kuten sähköverkkoa, liikenneväyliä ja bioenergiaterminaaleja.

Sote-uudistuksiin keskusta esittää yhä kotikunta-maakuntamallia. Hallituksen umpikujaan ajautuneita sote-neuvotteluita keskusta esittää aloitettaviksi puhtaalta pöydältä.

Opposition esittämistä vaihtoehtomalleista keskustellaan eduskunnassa keskiviikkona.

 

ps verkkotoimitus


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää