Artikkeli kuva

Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin

22.06.2017 |09:41

Kansanedustaja RitvaKike” Elomaa palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Asiasta kerrottiin juuri eduskunnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Elomaa sanoi, ettei hän tunne kuuluvansa uuteen ryhmään.

– Tunnen olevani perussuomalainen. Perus-Kike is back. Olen tilivelvollinen äänestäjilleni. Otin äänestäjien palautteen vastaan, lisäksi minulla on täällä hyviä ystäviä.

– Olen pahoillani tästä episodista, Jussi. Mutta ehkä tämä oli hyvä siinä mielessä, että sain tietää, mitä äänestäjäni ajattelevat, Elomaa sanoi vieressä seisoneelle puheenjohtaja Jussi Halla-aholle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho kertoi viime viikolla pidetyn puoluekokouksen jälkeen, että kaikki eduskuntaryhmästä lähteneet kansanedustajat erotetaan puolueesta. Samalla Halla-aho tarjosi kuitenkin kuukauden takaporttia niille edustajille, jotka peloteltiin mukaan uuteen ryhmään.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää