
Kimmo Kivelä: ”Kirkollisasiat kulttuuriministerille”
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Kivelä pohtii, että pitäisi siirtyä ”normaaliin päiväjärjestykseen” eli kirkollisasiat tulisi siirtää takaisin opetusministeriöön:
”Se olisi kyllä harkinnan arvoinen asia. Aiemminhan on ollut perinteisesti niin, että kirkollisasiat ovat olleet niin kutsutulle toiselle opetusministerille eli kulttuuriministerille kuuluvia asioita. Nyt vaan kävi niin, että tämän hallituksen muodostamisen yhteydessä persoonat ratkaisivat kirkollisasioista vastaavan ministerin henkilön”, kertoo Kivelä.
”Ruokolahden leijona”
Perussuomalaisten kansanedustaja – siviiliammatiltaan kirkkoherra – ei kuitenkaan olisi erottamassa sisäasiainministeri Päivi Räsästä:
”Toisaalta hän hoitanut sisäministerinä asiat hyvin. Sitten toisaalta nämä hänen puheensa ovat aiheuttaneet kirkolle haittaa. Ja sekin on huomattava, että uutisköyhänä kesänä Räsäsen puheesta on tullut yhdenlainen ’ruokolahden leijona’. Mutta kyllähän tällaisesta on haittaa kirkon ja valtion välissä suhteissa”, huoahtaa pastori.
Kivelä ihmettelee kirkosta eroamisia
Kimmo Kivelä kummastelee sitä, miksi Räsäsen puheet saavat ihmiset eroamaan kirkosta:
”Kyllä eroamisten suuri määrä huolestuttaa – totta kai. Mutta ihmettelen myös heitä jotka eroavat kirkosta, koska Päivi Räsänen ei edusta kirkkoa. Ihmisten pitäisi muistaa, että kirkko mm. auttaa vähäosaisia ja tarjoaa kriisipalveluja. Tämän ja kaiken kirkon muun tekemän työn taloudellista pohjaa rapautetaan näillä eroilla”, muistuttaa Kivelä.
Kirkon on muistettava perusasiat
Kivelän mielestä hokkus pokkus ei ole tie kirkosta eroamisten patoamiseksi:
”En kannata sitä, että kirkko tekisi mitään temppuja estääkseen eroamisia. Kirkon on pysyttävä uskollisena perustehtävälleen – että Jumalan ääni kuuluu, ja että kirkko antaa lohdutusta ihmisille – lohduttaa. Ihmiset puhuvat valtionkirkosta mutta emmehän me elä missään muinaisessa ajassa, jossa kirkko ja valtio olivat yhtä. Meidän kirkkomme on kansankirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on itsenäinen, aivan toisella tapaa itsenäisempi kuin vaikkapa Yleisradio suhteessa valtioon. Jos johonkin muuhun vastaavaan vertaa, niin kirkon suhde valtioon on ehkä samanlainen kuin nykyisten itsenäisten yliopistojen”, opettaa kansanedustaja ja pappi Kimmo Kivelä.
Seppo Huhta
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.