Koulutusriidasta sovittiin yllättäen

08.03.2013 |12:21

Palkansaajien ja työnantajien keskusjärjestöt sopoivat torstaina koulutusoikeusriidan ratkaisusta. Lopullinen sovinto vaatii vielä mm. keskusjärjestöjen hyväksynnän, joiden hallintoelimet kokooontuvat maanantaina.

Sovitussa mallissa yrityksiä houkutellaan kouluttamaan ihmisiä verohelpotuksilla, kertoo Helsingin Sanomat. Suurten yritysten pitää tehdä koulutussuunnitelma. Pienten ei tarvitse tehdä suunnitelmaa, mutta ilman sellaista ne eivät saa veroetua. Täyden veroedun saa kokuluttamalla jokaista työntekijää kolme päivää vuodessa. Työnantaja voi yhä valita, keitä se kouluttaa.

Koulutuspäivä on ollut tärkeä etenkin STTK:n Ammattiliitto Prolle ja SAK:n Metallille. Sopimus antaa toivoa mahdollisen tulosopimuksen aikaansaamisesta lähiviikkojen aikana, mistä osapuolet neuvottelevat parhaillaan.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12
7.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
8.
Suomen uutiset logo

Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia

04.10.2024 |17:05

Uusimmat