Kreikka sai Obaman tuen

09.08.2013 |15:34

Kreikka on onnistunut saamaan Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman tuen EU:ta vastaan käymässään taloudellisessa kamppailussa. Asiasta kertoi Kathemerini-lehti. http://www.ekathimerini.com/

Kathimerini kertoi jo aiemmin, että USA:n tuen saaminen on Kreikan hallituksen päätavoite Samarasin ja Obaman tapaamisessa Valkoisessa talossa.
Pääministeri Antonis Samaras tapasi presidentin torstaina.
Obama ylisti Kreikan suorituksia taloutensa sopeuttamisessa, mutta painotti, että pelkällä ankaruudellakin on rajansa ja peräänkuulutti talouskasvun luomista.
– Me autamme niin paljon kuin voimme, Obama totesi.
Hän painotti myös tarvetta luoda uusia työpaikkoja tilanteessa, jossa työttömyys saavutti 27,6 prosenttia.

Talouselämä: EU voi
joutua täyttämään aukon

Talouselämän uutisen mukaan EU voi joutua täyttämään Kreikan budjettiin mahdollisesti syntyvän aukon. Myös neuvottelu Obaman kanssa tähtäsi parantamaan Kreikan asemaa ns. troikan kanssa käytävissä neuvotteluissa aukon täyttämisestä eli toisin sanoen velkojen leikkauksesta.
Kreikan hallituksen taholta viestitettiin jo aiemmin tällä viikolla, että kun Kreikka tekee osuutensa, se odottaa myös EU:n hoitavan oman osuutensa, jos aukkoja ilmenee.
Kreikan viestiä tukee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hiljattain julkaisema raportti, jonka mukaan maa tarvitsee luultavasti lisää lainarahaa, jotta se pystyy täyttämään edelliset tavoitteet, kertoo Talouselämä.
Yhdysvaltain edustaja IMF:ssä kertoi Talouselämän mukaan uutistoimisto Bloombergille, että Kreikan odotetaan jatkavan tehtäviensä täyttämistä ja jos sitä estää rahoitusaukko, eurooppalaisten odotetaan täyttävän tuo aukko.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää