Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kriisimaiden asukkaat: Saksalla on liikaa valtaa

24.06.2013 |12:42

EU:n eteläisten kriisimaiden mielestä Saksalla on EU:ssa liikaa valtaa. Tämä selviää Harris-markkinatutkimuksen Financial Timesille tekemästä selvityksestä. Asiasta kertoi Suomessa ensin kokoomuksen Verkkouutiset.

Saksan johtama vyönkirityspolitiikka on nostattanut voimakasta vastustusta etenkin Espanjassa ja Italiassa, mutta myös Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Kriisistä kärsitään siis muuallakin kuin Välimeren auringossa: Britannia suitsii kulujaan ankarasti, Ranskalta puolestaan odotetaan sitä.

Kriisimaiden asukkaat katsovat tutkimuksen mukaan, että Saksan rooli on vahvistunut heidän kustannuksellaan.
88 prosenttia espanjalaisista ja 82 prosenttia italialaisista katsoo, että Saksan vaikutusvalta EU:ssa on kasvanut liian suureksi. Saksalaisvastaisuus on kasvanut nopeasti, sillä vielä vuoden 2011 helmikuussa tätä mieltä oli 67 prosenttia espanjalaisista ja 53 prosenttia italialaisista.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää