Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kulmala: Transrasvojen vaarallisuus tutkittava

10.02.2017 |10:38

Perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala on huolissaan transrasvojen mahdollisista terveysvaikutuksista.

Aiheuttaa sydänkohtauksia

Kulmala jätti kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, onko hallitus tiedostanut transrasvojen vaarallisuuden ja aikooko hallitus kieltää kokonaan tai rajoittaa transrasvojen käyttöä.

Tekniikka ja talous lehti julkaisi lokakuussa 2015 uutisen, jossa Tanska kielsi tämän tappavan ruoka-aineen kokonaan vuonna 2004. Uutisen mukaan kielto on säästänyt noin 700 ihmishenkeä vuosittain. Kielto pelastaa noin kahden ihmisen hengen päivässä, sillä ruoka-aine aiheuttaa mm. sydänkohtauksia.

Kielletään Yhdysvalloissa

Transrasvat ovat rasvoja, joita syntyy kasviöljyä kovetettaessa, mutta niitä on myös eläinrasvoissa kuten naudanlihassa, maidossa ja voissa. Maidon luonnollisesti syntynyt transrasva ei ole kuitenkaan niin haitallinen kuin teollisesti valmistettu.

– Vuonna 2015 Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA ilmoitti kieltävänsä keinotekoiset transrasvat. Mielestäni myös Suomessa olisi hyvä tutkia kyseisen ruoka-aineen mahdollinen vaarallisuus, Kulmala toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää