– Puhuin ja rätkätin pääni sisällä olevien äänten kanssa sekä poltin tupakkaa ketjussa. Ystävät pelkäsivät käytöstäni. Lopulta he jättivät minut, skitsofreniaan sairastunut Mervi, 44, muistelee.

Elettiin 90-luvun alkua. Helsinkiläinen Mervi oli juuri tavannut miehen ja rakastunut tulisesti. Mies ei kuitenkaan halunnut olla Mervin kanssa.

– Tunsin viiltävää kipua ja hylätyksi tulemisen tunteen. Kokemus kai laukaisi pinnan alla kyteneen sairauden ja jouduin vuosiksi psykoosiin. Elin rakkaussuhteessa, vaikka mies ei ollut elämässäni. Olin hyvin yksinäinen.

Päämäärätöntä haahuilua

Vuosien aikana Mervi yritti tehdä töitä, mutta työsuhteet eivät kestäneet.

– Elämä oli päämäärätöntä haahuilua. Pääni sisäiset äänet olivat ihmisiä, joita en nähnyt, vaikka uskoin niiden olemassaolon ja kaipasin heitä, Mervi kertoo.

Ystävät ja sukulaiset eivät myöskään ymmärtäneet oireilua, ja lopulta Mervi jäi niin yksinäiseksi, että tutun kasvojen näkeminen sai hänet itkemään.

– Minulla oli valtava ihmisen kaipuu, mutta olin niin sairas, etten pystynyt mihinkään pysyvään. Olisin kuitenkin tarvinnut rakkautta.

Aluksi Mervi haki lohtua irtosuhteista.

– Yritin korvata yksinäisyyttäni. Poltin myös tupakkaa ketjussa. Olin niin pihalla, että hain natsoja bussipysäkiltä. Ihmiset varmaan luulivat, että olin joku huumeidenkäyttäjä.

Kukaan ei huomannut

Myöhemmin Mervillä todettiin skitsofrenia, ja vasta kymmenen vuotta myöhemmin hän sai oikeanlaista hoitoa.

– Skitsofrenialla on mielestäni liian negatiivinen kaiku. Mieluiten puhuisin särkymisestä ja murtumisesta, Mervi sanoo.

Nykyään tutut ja läheiset tietävät sairaudesta. Asia on vakava, mutta oikean hoidon ansiosta skitsofrenian kanssa voi elää lähes normaalia elämää.

– Minulla oli vain huono tuuri. Olin ollut vuosia täysin heitteillä.

Ennen psykoosia Mervi valmistui lukiosta. Valkolakin saaminen ei ollut helppoa, sillä oireilu oli alkanut jo ylä-asteella. Mervi jäi usein nukkumaan koko päiväksi kotiin, eikä päässyt kouluun. Vanhemmat olivat läsnä, mutta hekään eivät ymmärtäneet hakea apua.

– Muistan kyllä, kun kerran yksi opettaja kysyi, mikä minulla on. Olin kirjoittanut esseeseen vain yhden rivin, vaikka normaalisti sain kiitettäviä äidinkielestä.

Perusti raamattupiirin

90-luvun lopulla Mervin uusi psykoterapeutti totesi, että aiempi hoito oli ollut täysin vääränlaista. Sen jälkeen Mervi sai vähitellen elämästään otteen.

– Perustin viikoittaisen raamattupiirin, joka toimii edelleen. Kerran viikossa kokoonnumme ja puhumme hengellisistä asioista.

Mervi kouluttautui myös maallikkosaarnaajaksi ja evankelistaksi sekä kokemusasiantuntijaksi. Nykyään Mervi jakaa selviytymistarinaansa muun muassa niille ammattilaisille, jotka tekevät töitä äänten kuulemisten kanssa. Mervi on myös Suomen Moniäänisten ry:n puheenjohtaja ja Mielenterveydenkeskusliiton liittovaltuuston jäsen. Lisäksi hän on koulutettujen kokemusasiantuntijoiden hallituksen varajäsen.

– Enää en ole yksinäinen. Olen monessa toiminnassa mukana ja saanut sitä kautta ystäviä, Mervi kertoo.

Yksinäisyydestä on ollut jotain hyötyäkin: kun oppii elämään yksin, niin oppii elämään muidenkin kanssa.

– Uskon myös, että jos en olisi sairastunut, en pitäisi nykyään näitä ryhmiä. Omien kokemuksien takia pystyn nyt auttamaan muita selviytymään.

Jaksamattomuus syrjäyttää

Yksinäisyys voi johtua monesta eri syystä, sanoo Mielenterveyden keskusliiton perhe- ja paripsykoterapeutti Outi Ståhlberg. Kaikenikäiset voivat tuntea yksinäisyyttä, mutta nuorilla se tarkoittaa sitä, että ympärillä olevat aikuiset eivät näe avuntarvetta ja lopulta ongelmat kasautuvat ja johtavat syrjäytymiseen. Vanhusten yksinäisyys voi johtua taas ihmisten piittaamattomuudesta.

– Tuntuu, että on ihan normaalia käydä tervehtimässä esimerkiksi omaa vanhempaa vain pari kertaa vuodessa.

Keski-ikäisillä yksinäisyys voi johtua esimerkiksi mielenterveysongelmista.

– Masennusta sairastava vetäytyy usein ihmissuhteista, koska toimintakyvyttömyys ja jaksamattomuus syrjäyttävät. Sitten tulee riittämättömyyden tunne. Ajatellaan, ettei kelpaa kenellekään.

Ståhlberg sanoo, että jokainen voi torjua yksinäisyyttä kuuntelemalla.

– Jos jaksettaisiin kohdata ihmiset ja puuttua varhaisessa tilanteessa, yksinäisyyttä olisi vähemmän.

Yhteiskunnan panoksen lisäksi Ståhlberg uskoo, että yksittäinen ihminen voi vaikuttaa.

– Ole kiinnostunut perheesi ja vaikka naapurisi elämästä. Se ei tarkoita tunkeilua, jos pyydät kahville ja kysyt kuulumisia. Jollekin se saattaa olla tärkein kohtaaminen päivän aikana. Ihminen haluaa tulla kohdatuksi ja kuulluksi, Ståhberg sanoo.

Artikkeli on julkaistu Perussuomalainen-lehden Naiset-liitteessä 2016.

VERA MIETTINEN