Kuntauudistuksen aikataulu voi viivästyä

13.06.2013 |15:24

Perustuslakivaliokunnan lausunto voi siirtää hallituksen kaavaileman kuntauudistuksen hamaan tulevaisuuteen. Suomenmaan tietojen mukaan suurin osa perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista on katsonut, ettei kuntia voi velvoittaa selvittämään kuntaliitoksia ennen kuin eduskunta on säätänyt lain sote-palvelujen järjestämisestä.

Perustuslakivaliokunta ratkaisee asian perjantaina. Kunnat saanevat lisäaikaa, mutta kauanko, sitä ei vielä tiedetä. Uhkana on, että kuntauudistus jää jo seuraavien eduskuntavaalien kampanjan jalkoihin.

Sote-uudistus valjastettiin työntämään kuntauudistusta eteen päin. Nyt on siis ehkä käymässä toisin päin, eli sote-uudistus estää kuntauudistuksen kehittelemisen.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun

14.07.2025 |17:37
5.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49
8.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää