Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen ja Mika Niikko ovat jättäneet eduskunnan lakivaliokunnassa vastalauseen syyteneuvottelua koskevasta lainsäädännöstä ja syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamisesta. Vastalauseessa he katsoivat, että suomalaiseen oikeusjärjestelmään sopimaton syyteneuvottelu loukkaisi yhdenvertaisuutta lain edessä.
– Tällöin syyttäjä voisi esimerkiksi tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan kanssa tuomioesityksen, jossa vastaaja tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä, Juvonen ja Niikko selventävät.
Lakia valmisteltava laajemmin
Lakivaliokunnan perussuomalaiset katsoivat myös, että koska yhdenvertaisuudessa on kysymys erittäin merkittävästä asiasta, eivät esityksen taustalla olevat taloudelliset syyt saa tarkoittaa lainsäätäjän toimintaan kohdistuvan yhdenvertaisuuden toteuttamisen syrjäyttämistä. Lisäksi esitykseen sisältyi lukuisia muitakin epäkohtia, joiden vuoksi esitystä ei voitu järkevällä tavalla sovittaa suomalaiseen oikeusjärjestelmään.
Juvonen ja Niikko arvostelivat myös lain valmistelua, joka asiassa oli ollut työryhmämuotoinen. Heidän mielestään tällaiset tärkeät lakihankkeet tulisi valmistella laajapohjaisemmin.