

Lehtikuva, Markku Ulander
Liikenneministeri Kyllönen: Trafin kilpailutus sääntöjen mukaan
Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan Liikenteen turvallisuusviraston Trafin vaihde- ja neuvontapalveluiden kilpailutus eteni pelisääntöjen mukaan. Hän ymmärtää sodankyläläisten harmin, mutta ei voinut kävellä lainkaan yli.
Kilpailutuksen voitti Argenta poikkeuksellisen edullisella tarjouksella. Palvelun hoito on siirtymässä Sodankylästä Espanjaan.
– On selvää, että kilpailutuksen lopputulos tuntuu epäreilulta. Pohjoisen ministerinä ymmärrän hyvin, miten paljon työpaikkojen menettäminen sodankyläläisiä kirpaisee. Jaan myös demarikollegoideni näkemyksen siitä, että kilpailutilanteessa hinta ei saa olla ainoa asia, joka ratkaisee – ei myöskään Euroopan unionin yhteisellä sisämarkkina-alueella. Näin ei ollut Trafinkaan kilpailutuksessa, jossa hinnan painoarvo oli 60 prosenttia ja palvelun laadun 40 prosenttia.
– Trafin tapauksessa kohtasimme hinta/laatu-kriteeristöäkin haastavamman ongelman: suomalaisen yrityksen, joka hyödyntää espanjalaisen palkkatason. Usein suomen kieli on suojannut suomalaisia tarjouskilpailuissa, mutta nyt kyseessä onkin suomalainen yritys, suomalainen johto ja suomalaiset työntekijät. Silloin ei jäänyt muuta ratkaisuvaihtoehtoa kuin toimia lain mukaan. Kilpailutus eteni pelisääntöjen mukaan: asia kuuluu Trafin toimivaltaan ja kilpailutus on hoidettu hankintalain mukaisesti. Olisiko ministerin pitänyt kävellä tässä lainsäädännön yli?, Kyllönen kysyy blogissaan.
Ministeri ollut ajan tasalla
Kyllösen mukaan Trafi on pitänyt hänet ajan tasalla.
– Mitään ristiriitaa tai vastakkainasettelua ministerin ja viraston välille on turha lähteä rakentamaan. Päätöksestä on valitettu markkinatuomioistuimeen ja ratkaisua odotetaan yhdessä. Kansanedustajilta toivoisinkin nyt ristiriitojen kylvämisen sijaan yhteistä pohdintaa siitä, miten vastaavanlaiset tilanteet valtionhallinnossa jatkossa estetään. Mielenkiintoista on pohtia, kuinka tämä vuoden vanha asia sattuikin nousemaan julkisuuteen juuri puoliväliriihen alla, Kyllönen pohtii.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää