Oleskeluluvan saavat turvapaikanhakijoiden kotouttaminen on suurelta osin epäonnistunut. Turvapaikkataustaisten työnhakijoiden työllisyysluvut ovat murskaavan huonoja. Ongelmat kärjistyvät entisestään tulijamäärien noustua. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström esitteli tiistaina keinoja, joilla työllisyystilannetta yritetään parantaa.

Suomeen on tullut tänä vuonna jo noin 35 000 turvapaikanhakijaa. Heistä noin kolmannes saanee turvapaikan.

Aiemmin yli puolet maahanmuuttajista tuli työn tai opiskelun perässä. Eniten tultiin Virosta ja Venäjältä. Turvapaikanhakijoita oli vain nelisen prosenttia tulijoista, kansainvälisen suojelun saajia oli 10 prosenttia. Kaikki tämä on nyt muuttunut, kun suurin osa tulee maahamme nyt Irakista, 70 prosenttia, Afganistanista 11, Somaliasta 7, Albaniasta 2 ja Syyriasta vain 2 prosenttia.

– Entiset keinot eivät ole onnistuneet. Tarvitsemme ennakkoluulottomia uusia ratkaisuja, oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) linjasi työ- ja elinkeinoministerin tiedotustilaisuudessa, joka esitteli uusia keinoja maahanmuuttajien kotouttamiseksi tiistaina Helsingissä.

– Kotouttamisen onnistuminen on tärkeää veronmaksajien varojen säästämiseksi ja radikalisoitumisen estämiseksi. Siksi me kannatamme aktiivisuutta ja vastikkeellisuutta. Mutta kun meillä on kuitenkin ennestään suurtyöttömyyttä, emme rakenna mitään ohituskaistoja maahanmuuttajille. Pidämme huolen, ettei synny mitään vastakkainasetteluja täkäläisille työmarkkinoille, Lindström painotti.

Sitoutumissopimus Viron malliin?

Lindström esittää pohdittavaksi myös Virossa jo käytössä olevan keinon: siellä maahantulijan pitää opetella yhteiskunnan toiminnasta, toimintatavoista ja periaatteista oppimateriaali ja tenttiä se hyväksytysti – ja kirjoittaa nimi alle, että hän ymmärtää ja hyväksyy nämä. Se on sitoutumissopimus.

– Sitten hän ei voisi sanoa, etten ole tiennyt tai ymmärtänyt. En ole tätä esittänyt vielä tehtäväksi, mutta minusta tämä on ajattelemisen arvoinen ajatus, Lindström pohtii.

Osaamista selvitetään jo ennen turvapaikkaa

Jatkossa maahanmuuttajien osaamista arvioidaan jo vastaanottovaiheessa ennen kuin pysyvä turvapaikka on saatu. Selvitetään, mitä he ovat tehneet lähtömaissaan – ajaneet taksia tai korjanneet autoja. TEM kehittää verkkotyökalua, jolla turvapaikanhakijat voisivat itse arvioida osaamistaan jo ennen oleskeluluvan saamista. Tulijat yritetään saada töihin tai yrittäjiksi mahdollisimman pian.

Vastikkeeksi tekemistä

Lindström toivoo, että maahanmuuttajat voisivat tehdä jotakin työn tapaista jo vastaanottokeskuksissa. Se estää turhautumista ja vähentää siitä poikivia väärinkäytöksiä ja se osallistaa ihmisiä yhteiskuntaan.

– Työ voisi olla esimerkiksi vastaanottokeskuksen korjaamista ja maalaamista. Se voisi olla myös erilaista risusavottaa. Suomessa on monenlaista tekemätöntä työtä, Lindström puntaroi.

Palkattoman vapaaehtoistyön tekeminen on laillista jo nyt vastaanottokeskuksissa. Palkallinen työ on mahdollista karenssiajan jälkeen, joka on kolme kuukautta, jos on tullut papereiden kanssa ja kuusi kuukautta, jos papereita ei ole ollut.

Marjakin pitää poimia maasta

– Seuraava vaihe voisi olla kausityö. Olemme miettineet, että kun meillä on kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, niin olisiko viisaampaa antaa heidän poimia marjoja sen sijaan, että thaimaalaiset tulevat tänne toiselta puolelta maapalloa, Lindström aprikoi.

Työllistymisessä ja kotoutumisessa täytyy olla realisti: toiset sopeutuvat nopeammin, mutta toisilla menee vuosia ennen kuin palaset sattuvat kohdilleen.

– He etsivät omat polkunsa. Haaste on valtava ja siksi me tarvitsemme uutta ajattelua ja toimintamallia. Kaiken pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa, Lindström toteaa.

Tässä ei saa epäonnistua

Miten Lindström myy ajatuksen kotouttamisesta puolueen kannattajille, joista niin moni suhtautuu turvapaikkojen myöntämiseen erittäin kriittisesti?

– Siinäpä onkin kysymys! Monihan katsoo, että nämä ihmiset pitäisi karkottaa saman tien pois. Mutta siinä vaiheessa, kun he jo ovat täällä, me emme voi mitään. Itse näen niin, että oleskeluluvan saaneiden asiat täytyy hoitaa hyvin. Sillä jos me emme hoida tätä asiaa, niin sitten meillä vasta onkin ongelma. Tämä on ainoa motiivini – hoitaa tämä niin hyvin kuin mahdollista, jotta emme saisi tästä vielä suurempia ongelmia, Lindström vastaa.

Veli-Pekka Leskelä