

Riikka Purra ja Arto Luukkanen Suomalainen ensin -kiertueella Outokummussa 12.12.2021. / MATTI MATIKAINEN
Luukkanen: Perussuomalainen kenttä näytti kyntensä – kolmanneksi eniten ehdokkaita aluevaaleissa
Perussuomalaisten aluevaalilistalla on 1552 ehdokasta. Taakse jäi entinen mahtipuolue keskusta. Kenttää kiittelevä puoluesihteeri Arto Luukkanen on tulokseen tyytyväinen.
– Perussuomalainen kenttä on tehnyt valtavan työn, yhdessä piirien puheenjohtajien sekä vaalipäälliköiden kanssa. Meille tulee aluevaaleihin yhteensä 1552 ehdokasta – se on 90,7 % täydestä listasta. Miesten ja naisten välinen jakautuma on noin 60/40, kertoo puoluesihteeri Luukkanen.
– Kansanedustajat ovat vastanneet hienosti puolueen pyyntöön ja suurin osa heistä tulee ehdokkaaksi. Nekin, joilla on jokin henkilökohtainen syy olla tulematta ehdokkaaksi, osallistuvat kampanjointiin.
– Perussuomalainen kansanliike marssii nyt kokonaisuudessaan ja yksimielisenä vaaleihin. Meillä on monipuolinen ehdokaslista, niin alueellisesti kuin ammattijakaumalla.
– Puoluejohto tulee jatkamaan syyskuusta aloitettua kentän aktivointia. Heti joulutauon jälkeen lähdemme uudelleen taas Suomalainen ensin – kiertueelle.
SDP:llä on 1633 ehdokasta, kokoomuksella 1629, Perussuomalaisilla 1552, keskustalla alle 1500, vasemmistoliitolla 1100, vihreillä 1070, KD 940, Liike Nytillä 350 ja RKP:llä 306 (luvut: MTV3).
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.

Suomen vankilat jo ylibuukattuja – oikeusministeriö selvittää mahdollisuutta vankipaikkojen vuokraukseen ulkomailta ja vankien lähettämistä Viroon
Oikeusministeriö selvittää parhaillaan ministeri Leena Meren pyynnöstä, voisiko Suomi vuokrata vankilapaikkoja ulkomailta ja lähettää vankeja Viroon. Vaikka hallitus on äskettäin jo osoittanut lisärahoitusta jopa 400 uuteen vankipaikkaan, Suomen vankilat ovat tällä hetkellä historiallisen täynnä.