Maahanmuuttajanuoren tekemä teinitytön puukotussurma vaikuttaa Saksan hallitustunnusteluihin – “debattia ei voi välttää”, sanoo Deutsche Wellen toimittaja

02.01.2018 |18:14

Saksalaisen Deutsche Wellen mielipidekirjoituksessa toimittaja Marcel Fürstenau on varma siitä, että teinitytön puukotussurma tulee vaikuttamaan maan hallitustunnusteluihin. 15-vuotias tyttö menehtyi vammoihinsa, jotka hän sai entiseltä poikaystävältään. Poikaystävä oli tullut Saksaan Afganistanista vuonna 2016 ilman holhoojaa.

Hallitustunnusteluihin osallistuva sosialidemokraattisen puolueen sisäisten asioiden tiedottaja Burkhard Lischka vaati epäiltyä poikaa karkotettavaksi. Puolue on aiemmin ollut vapaamman maahanmuuton kannalla ja vastustanut turvapaikanhakijoille vuotuista kattoa.

Fürstenau kirjoittaa, että pojan tausta on huomioitava.

Surmatun isä epäilee pojan ikää

Surmasta epäilty on väittänyt olevansa 15-vuotias. Tytön isä ei usko pojan olevan niin nuori. Hän toivoo, että pojan todellinen ikä selviäisi surman tutkinnassa. 15-vuotiaana poika kuuluisi nuorten rikollisten rangaistusasteikolle. Lääkärit eivät kuitenkaan pidä ikätestejä luotettavina.

Tytön isä kertoo, että poika otettiin perheessä hyvin vastaan. Joulukuun alussa tyttö oli kuitenkin jättänyt pojan ja selvittänyt pojalle tilanteen lukuisissa puheluissa ja sosiaalisessa mediassa.

Tapauksen tutkinta mielletään intohimorikokseksi. Tutkijat kuitenkin selvittävät voiko tapausta käsitellä murhana. Nuorten rangaistusasteikolla molemmista rikosnimikkeistä tuomio on enintään 10 vuotta vankeutta.

Pojasta ilmoitettu poliisille ennen surmaa

Teinitytön vanhemmat olivat ilmoittaneet pojasta poliisille eron jälkeen. Poika oli ahdistellut tyttöä ja käyttäytynyt uhkaavasti. Poliisi oli tavoittanut pojan ja antaneet tälle varoituksen.

Poliisi ei voinut tehdä muutakaan. Poikaa ei olisi voitu teljetä lukkojen taakse pelkän uhkaavan käytöksen vuoksi epäiltynä siitä, että hän saattaisi olla vaaraksi.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
8.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi

14.04.2025 |13:01
9.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää