Mäntsälän perussuomalaiset erotettu Uudenmaan piiristä

29.08.2013 |14:29

Perussuomalaisten Uudenmaan piirin hallitus kertoo tiedotteessaan erottaneensa Mäntsälän Perussuomalaiset ry:n Uudenmaan piirin jäsenyydestä. Piirin puheenjohtaja Pekka M. Sinisalon allekirjoittamassa tiedotteessa todettiin, että erottaminen tehtiin piiriyhdistyksen sääntöjen seitsemännen pykälän perusteella.

Piirihallitus katsoi, että Mäntsälän paikallisyhdistys on toiminnallaan vahingoittanut puoluetta ja piiriä. Mäntsälän tilanne ei johdu ideologisista ristiriidoista, vaan kärjistyneistä henkilösuhteista. Piirihallitus esitti toivomuksenaan, että Mäntsälän tilanne saadaan tällä toimenpiteellä palaamaan asialliselle linjalle.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
8.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää