Mäntylä joutui valinkauhaan, vastassa Pekka M. Sinisalo

08.08.2015 |15:54

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä joutui Turussa äänestykseen perussuomalaisten toisen varapuheenjohtajan paikasta. Mäntylä on toiminut puheenjohtajistossa jo neljä vuotta. Hänet haastoi Helsingin ja Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pekka M. Sinisalo.

Sinisalo perusteli ehdokkuuttaan sillä, että hän haluaa puheenjohtajistoon henkilön, joka tunteen kentän ja ehtii pitämään siihen yhteyttä. Hän vakuutti arvostavansa ministeri Mäntylää, mutta arvioi hänen aikansa kuluvan ministerin tehtävän tuomien haasteiden parissa.

Hän halusi myös tuoda apua puoluesihteerille, joka on joutunut monissa tilanteissa kovaan kuormitukseen.

Emme ole kuntakentällä vielä niin korkealla tasolla kuin valtakunnallisesti. Haluaisin vahvistaa puoluejohtoa varsinkin, jos seuraavista kuntavaaleista tulee samalla sote-vaalit, Sinisalo totesi.

Mäntylä vakuutti vastauspuheessaan haluavansa jatkaa varapuheenjohtajana. Samalla hän puolusti hallituksen aikaansaannoksia.

Ihmettelenkin syvästi, kuinka joku voi olla tyytymätön siihen, että ensimmäistä kertaa me aidosti päätämme asioista. Kahden kuukauden jälkeen päätelmien tekeminen siitä, että kuinka onnistumme, on lapsellista. Se kertoo, etteivät tällaiset ihmiset ymmärrä, kuinka pitkäjänteistä ja kestävää politiikkaa tehdään. Politiikka ei ole koskaan pikavoittoja, Mäntylä painotti.

– Seuraaviin eduskuntavaaleihin on liki neljä vuotta. Pyydänkin teitä: älkää sokeasti uskoko, mitä teille syötetään. Uskokaa asiaanne silloinkin, kun paineet käyvät koviksi, Mäntylä kehotti.

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
9.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää