Mäntylä vaatii vastauksia sote-uudistuksen kustannuksista

03.09.2013 |12:30

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä jättää eduskunnan istuntokauden huomenna alkaessa kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii selvitystä siihen, mitä sote-uudistus on tullut veronmaksajille jo kustantamaan.

– Hallitus aikoo saada miljardien säästöt kestävyysvajeen kuromiseksi kunta- ja sote-uudistuksilla. Kunnissa on eletty jo pitkään epävarmuudessa, ja epävarmuus tulevaisuudesta jatkuu koska kuntien tehtävien uudistusta ja karsimista pohtivan työryhmän työstä on odotettavissa tietoja vasta marraskuussa.  On epäselvää miten ja mistä nämä kaavaillut miljardin säästöt saavutetaan kuntien tehtäviä karsimalla, ja kuinka ne vaikuttavat kuntien mahdollisuuksiin toimia itsenäisinä? Vai onko tavoitetila saada näin kunnilta esimerkiksi sote-sektorin palvelut pois? Mäntylä kysyy.

Valmistelun kustannuksista ei ole saatavilla kattavaa tietoa. Kustannusarvioita ei ole saatavilla myöskään siitä, paljonko itse uudistuksen läpivieminen maksaa. Sote-uudistusta eivät valmistele vain työryhmät tai selvityshenkilöt, vaan myös ministeriöt ja kunnat.

– Suuri mysteeri on se, kuinka paljon tämä uudistus on jo tullut veronmaksajille maksamaan, ja siihen haluan vastauksia. Kunnissa valmistelu tarkoittaa selvitysten tekoa, joka on pois joko kunnan omista henkilöstöresursseita tai ulkopuolisen selvittäjän tekemänä kunnan rahoista, puhumattakaan siitä paljonko tätä on jo muissa instansseissa parin vuoden ajan työst

– Epävarmuuden alla kunnissa ollaan myös tekemässä paniikkiratkaisuja, eli ulkoistamassa koko sote-sektorin palvelut pitkillä ja kalliilla ostopalvelusopimuksilla. Tämä jos mikä rapauttaa entisestään julkista sektoria, ja avaa markkinoita ylikansallisille yrityksille. Sitäkö hallitus haluaa?

 

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
8.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää