Mika Niikko: Opetuksen ulkoistaminen pulmallista

26.07.2013 |13:55

Markkinoille on tulossa yksityinen toimija aikomuksenaan vuokrata opettajia kouluille.
Yleisradion mukaan Turussa opettajien vuokrauksen on aloittamassa Kouluun.com -vuokrafirma.
Opettajien Ammattijärjestö OAJ on huolissaan, koska yhtiö kertoo maksavansa vuokraopettajille tuntipalkkaa 15 eurosta ylöspäin, kun virkaehtosopimuksen mukaan pätevälle yläasteen tai lukion opettajalle on maksettava yli kaksinkertaisesti eli 35 euroa tunti.

Markkinatalous on julmaa

Perussuomalaisen kansanedustajan, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenen Mika Niikon mukaan kouluihinkin näyttää olevan tulossa markkinatalous:
”Kyse on kysynnän ja tarjonnan laista. Oppilaan vanhempien näkökulmasta pääasia on se, että koulussa on riittävästi opettajia. Jos kunnat eivät itse kykene tarjoamaan riittävästi opetuspalveluita, niin yksityisillä toimijoilla on oikeus tarjota niitä”, kuittaa Niikko.

Ei yleiselle koulujen yksityistämiselle

Mika Niikko ei kuitenkaan halua, että koko koululaitos yksityistettäisiin, mutta aatteellisille  – jo olemassa oleville – kouluille hän antaisi edelleen jatkoluvan:
”Suomessa olemassa olevien yksityiskoulujen tasa-arvo normaaleihin peruskouluihin verrattuna on turvattu sillä, että samoja opetuksen sisällöllisiä normeja on noudatettava niin kristillisissä- ja steinerkouluissa kuin peruskouluissakin.”
Koko koulutusta ei pidä yksityistää, mutta mm. kristillisille- ja steinerkouluille on edelleen annettava toimintamahdollisuus. Voittoa tavoitteleva ruotsalainen järjestelmä, jossa normaaleja peruskouluja on yksityistetty, ei ole lunastanut sille asetettuja tavoitteita.
“Aatteellisia kouluja on tuettava vastakin, kunhan ne tukevat suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymistä”, edellyttää sivistysvaliokunnan jäsen.

Rajat ulkoistamiselle ja yksityistämiselle

Kansanedustaja Mika Niikko on huolestunut yhteiskunnassamme yhä kiihtyvästä julkisten palveluiden ulkoistamisesta ja yksityistämisestä:
”En hyväksy esimerkiksi lastensuojelun ja perhepalvelun tai vanhustenhoidon yksityistämistä ja ulkoistamista.
Yksityisellä puolella esimerkiksi perhepalveluissa ei toteudu lapsen etu, koska yksityiset toimijat haluavat pitää lapsen hoteissaan mahdollisimman kauan. Koska se tietää heille rahaa, he eivät halua kotouttaa lapsia”, jyrähtää Mika Niikko.

 

Seppo Huhta


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
9.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää