

Ministeri Juuso Turussa: Hyvät käytännöt, toimintatavat ja tiedon jakaminen vahvistavat hyvinvointialueita
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (PS) osallistui Turussa Länsi-Suomen hyvinvointialueiden edustajien keskustelu- ja kehittämistilaisuuteen. Tapaamisen teemoina olivat alueen ajankohtaiset haasteet sekä tulevaisuudennäkymät.
Ministeri korosti avauspuheessaan hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen jakamisen tärkeyttä. Itsehallinto ei tarkoita sitä, että kaikki tarvitsisi keksiä ja kehittää itse.
– Hyväksi todettuja toimintatapoja kannattaa jakaa ja ottaa rohkeasti käyttöön myös muilla hyvinvointialueilla. Jos pyörä on jo keksitty, ei sitä tarvitse keksiä uudelleen, ministeri Juuso muistutti.
Ministeri nosti esiin erityisesti niiden toimintatapojen merkityksen, jotka ovat jo tuottaneet hyviä tuloksia.
– Usein kuulen innovatiivisista ratkaisuista yhdellä hyvinvointialueella, mutta niiden levittäminen muihin jää toteutumatta tai ne leviävät liian hitaasti. Kannustan alueita aktiiviseen yhteistyöhön ja tietojen jakamiseen, Juuso painotti.
Edistystä haasteista huolimatta
Ministeri Juuso käsitteli myös sote-uudistuksen haasteita ja siihen liittyvää julkista keskustelua. Hän huomautti, että keskustelun sävy on usein turhan negatiivinen.
– Kaikki ei ole niin synkästi kuin media ja julkinen keskustelu antavat ymmärtää. Edistystä tapahtuu monella osa-alueella, ja palvelut paranevat jatkuvasti, Juuso korosti.
Varsinais-Suomen hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen nosti esiin konkreettisia esimerkkejä alueen onnistumisista: taloudellinen tila on parantunut ja digiklinikoiden käyttöönotto, sosiaalityön tutkimushankkeet sekä kevyempiin palveluihin porrastaminen ovat edenneet. Ilman sosiaalityöntekijää olevien lasten määrä on laskenut tuhannesta kolmeensataan, eikä kolme kuukautta hoitopaikkaa jonottaneita vanhuksia enää ole jonossa.
Learning Cafe -keskusteluista uusia näkökulmia
Tilaisuuden pääohjelmana olivat Learning Cafe -keskustelut, joiden aiheina olivat hyvä johtajuus, parhaiden käytäntöjen jakaminen, Sote 2030 -visio, kriisinkestävyys sekä digitalisaation ja tekoälyn hyödyntäminen. Tavoitteena oli edistää verkostoitumista, vahvistaa yhteistyötä ja jakaa tietoa hyvinvointialueiden kesken.
Ministeri Juuso tutustui myös Turun yliopistollisen keskussairaalan uuteen Kompassisairaalaan sekä Majakkasairaalaan. Erityisesti psykiatrisen Kompassisairaalan innovatiiviset ratkaisut, kuten Hollannista mallia ottanut vierihoitohuonekonsepti ja tekoälyn käyttö, herättivät ministerin kiinnostuksen.
Talven yhteistyöaluekierros päättyi Turkuun
Hyvinvointialueet on koottu viiteen yhteistyöalueeseen, joista jokaisella on yksi yliopistollinen sairaala. Länsi-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat Pohjanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet, joiden vaativin erikoissairaanhoito järjestetään Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Länsi-Suomen keskustelu- ja kehittämistilaisuus oli viimeinen ministeri Juuson tammi-helmikuussa järjestetyistä vierailuista kaikille yhteistyöalueille. Turussa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui yli 30 johtajaa ja avainhenkilöä Länsi-Suomen hyvinvointialueilta.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää