Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus on joutunut uudelleen arvioimaan kotimaisen Ei kiitos -elokuvan trailerin ikärajan. Suoria seksikohtauksia sisältänyttä traileria ehdittiin esittää mm. Hobitti-elokuvan yhteydessä muutaman viikon ajan, jolloin yleisössä oli myös 9-vuotiaita lapsia. Uudelleenarvioinnissa ikärajaksi määriteltiin K-16.
– Peräänkuulutin 4.10.13 jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä hallituksen valmiutta puuttua varhaisnuorille tarjolla oleviin tv-ohjelmiin. Yle vakuutti minulle, että heidän ohjelmansa arvioi koulutettu mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen ohjelmaluokittelija. Mielestäni MeKu:n toiminta ei ole luotettavaa, jos arviointi voi mennä usealla ikävuodella pieleen, perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko muistuttaa.
– Missä on virkavastuu? Eikö tehtävään tosiaan löydy osaavaa, lapsen etua ymmärtävää henkilökuntaa lainkaan? Niikko ihmettelee ja sanoo olevansa tyytymätön hallituksen toimiin asian korjaamiseksi.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?