
Niinistö Tampereella: presidentti ei saa pelotella kansaa terrorismilla
Presidentti Sauli Niinistö kertoi suhtautumisestaan Turun islamilaiseen terrori-iskuun Tampereen yliopistolla perjantai-iltana pidetyssä vaalitentissä.
Terrorismi nousi esiin parin ehdokkaan puheenvuoroissa, kun Lempäälän lukion opiskelija Juho Perko kysyi, millaisessa tilanteessa tasavallan presidentin tulisi pitää julkinen puheenvuoro kansalle?
Useimmat ehdokkaat mainitsivat esimerkkinä kansakuntaa syvästi järkyttävät tilanteet.
Niinistö: twiitti liian kevyt, puhe liian pelottava
Presidentti Niinistö kertoi itse miettineensä ”Turun tapahtumien” jälkeen, että miten hän tulisi presidenttinä reagoida.
Hän koki, että twiittaaminen olisi ollut liian kevyt tapa reagoida. Siksi hän päätti mennä itse paikalle Turkuun ja julkaista tapahtuneestä erillisen tiedotteen.
Niinistö ei kuitenkaan halunnut pitää Turun terrori-iskusta erillistä presidentin puhetta.
– Pitää olla tarkkana, ettei nostata liian pelottavaksi sitä tunnelmaa, perusteli Niinistö päätöstään.
Niinistö viittasi kommentissaan ”Turun tapahtumiin”. Poliisi tutkii alaikäiseksi itseään väittäneen, turvapaikanhakijana Suomeen tulleen muslimimiehen tekoja kahtena terroristisessa tarkoituksessa tehtynä murhana ja kahdeksana murhan yrityksenä.
Pekka Haavisto otti esille vuoden 2011 Norjan terrori-iskun, jossa Anders Breivik tappoi 77 ihmistä. Niinistö meni vieläkin kauemmas ajassa taaksepäin mainiten Lapuan liikkeen vallankaappaushankkeen. Vuonna 1932 presidentti Svinhufvudin radiopuhe oli ratkaisevassa roolissa Mäntsälän kapinan lopettamisessa.
Natosta, rauhasta ja rakkaudesta
Vasemmistoliiton Merja Kyllönen käyttäisi presidentin arvovaltaansa puhuakseen kansalaisille rauhasta ja rakkaudesta.
Nils Torvalds puolestaan haluaisi pitää puheen Suomen liittyessä Natoon. Laura Huhtasaari mainitsi esimerkkinä Britannian kuningattaren Brexit-kansanäänestyksen alla pitämän puheen, jossa kuningatar pyysi kansalaisia kertomaan hänelle kolme hyvää syytä, miksi jäädä Euroopan unioniin.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää