Kyselyyn vastasi yli tuhat 15–30-vuotiasta suomalaista osana EU:n nuorisodialogia. Tulosten mukaan 81 prosenttia miehistä ja 93 prosenttia naisista uskoo Suomen turvallisuuden heikkenevän viiden vuoden sisällä. Joka kolmas vastaaja kertoo, että maailman turvallisuustilanne on heikentänyt heidän haluaan hankkia lapsia.
Vaikutus on erityisen voimakas niillä, jotka kokevat uhan suurimmaksi: heistä jopa 64 prosenttia on siirtänyt lapsihaaveitaan tai luopunut niistä. Yleisimmin lapsihaaveita siirtävät 25–30-vuotiaat, mutta sama suunta näkyy myös nuoremmissa ikäluokissa.
Näkemykset Euroopan turvallisuudesta sukupuolittuneet
Nuorten näkemykset Euroopan turvallisuudesta jakautuvat. Naisista 62 prosenttia painottaisi diplomatiaa ja rauhantyötä, kun taas miehistä 47 prosenttia valitsisi ensisijaiseksi keinoksi EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamisen.
– Nuoret haluavat samoja asioita kuin kaikki muutkin – rauhaa, kodin ja työn, merkityksellistä tekemistä sekä varmuuden siitä, että huomennakin voi luottaa toiseen ihmiseen ja suomalaiseen yhteiskuntaan, tiivistää Nuorisoala ry:n vaikuttamistyön päällikkö Petra Pieskä.
Ilman lapsia edessä on suomalaisten sukupuutto
Samaan aikaan hallitus on edistänyt lapsiperhemyönteistä politiikkaa. Perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite vahvistaa lapsiperheiden asemaa on näkynyt muun muassa verotuksen lapsivähennyksen palauttamisena ja sen kaksinkertaistamisena: kahden lapsen perheelle vähennys on nyt 420 euroa ja kolmen lapsen perheelle 630 euroa, kun hallituskauden alussa se oli nolla euroa. Lisäksi lapsilisiä on korotettu ja on tehty määrärahaesityksiä syntyvyyttä tukeville toimille.
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kiteytti hallituksen linjan näin:
– Ilman työtä ei synny hyvinvointia ja ilman lapsia ei ole tulevaisuutta ja ilman lapsia edessä häämöttää suomalaisten sukupuutto.