Oikeistopiikki Kataisen kylkeen

28.08.2013 |13:49

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) pahimmat vastustajat tulevat omien joukkojen oikeistosiivestä. Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki (kok.) puukottaa  puheenjohtajan selkään Uuden Suomen blogissaan oikeistolaisin äänenpainoin.

Lepomäki moittii Kataisen Heurekassa esittämää linjausta, että ”kaikki ovat syyllisiä taloustilanteeseen”. Että kaikki ovat samassa veneessä.

Lepomäki muistuttaa, että hänen mielestään monet nauttivat kuitenkin erioikeuksista ja -vapauksista – kuten Heurekan neuvotteluihin osallistuneet työmarkkinajärjestöt. Lepomäki vastustaa kolmikantaista sääntelyä.

”Miksi sidotaan heitä jotka eivät halua?”

– On selvä, että palkansaajat ja työnantajat voivat järjestäytyä, mutta miksi näiden päätöksillä sidotaan sellaisiakin jotka eivät halua tai käytännössä voi järjestäytyä, kuten työttömiä ja toisaalta pieniä yrityksiä? Tavarantoimittajat eivät lain mukaan saa kartellisoitua mutta työmarkkinaosapuolet voivat; joidenkin kerhojen jäsenmaksut ovat verovapaita, toisten eivät, Lepomäki toteaa.

– Suomi kutsuu itseään demokratiaksi, mutta käytännössä kansantalouden suurimmasta varallisuus- ja vastuuerästä – eli eläkkeistä – päätetään täysin eduskunnan ohi, Lepomäki jatkaa.

Vapautta peliin
– Mielestäni yksittäisen kansalaisen vastuusta voidaan kuitenkin alkaa älykkäästi puhua vasta sitten, kun julkisen vallan harjoittamaa sääntelyä ja varojen uudelleen ohjausta (sekä kansalaisten nimissä velkaantumista) aletaan tehdä merkittävästi nykyistä vähemmän. Ihmiset pelaavat pääsääntöisesti heille annettujen pelisääntöjen mukaan.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää