Metsästys- ja kalastusharrastusten parissa viihtyvä kansanedustaja Pentti Oinonen kummastelee Suomen petopolitiikkaa. Oinosen mukaan petokantojen sääntelystä vastaava maa- ja metsätalousministeriö on luonnonsuojelijoiden talutusnuorassa

Suurin osa suomalaisista haluaa, että metsistämme elää karhuja, susia, ahmoja ja ilveksiä. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on, että suurpetojen määrä on kestävällä pohjalla ja niitä elää tasaisesti eri puolilla maata. Tavoite aiheuttaa puhetta petojen puolesta ja vastaan.

Yksistään karhukannan voimistuessa ja levittäytyessä ihmisasumusten liepeille on sattunut läheltä piti -tilanteita. Esimerkiksi viime kesänä karhu jahtasi skootterilla ajanutta isää ja tytärtä Virroilla Pirkanmaalla. Saarijärvellä Keski-Suomessa kontio kävi puolestaan hevosen kimppuun ja aiheutti sille haavoja.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirihallituksen puheenjohtaja Pentti Tuomi kertoo, että Saarijärvellä moni innokas marjanpoimija ei ole mennyt metsään petopelon takia. Myös kansanedustaja Pentti Oinonen on saanut runsaasti yhteydenottoja, joissa toivotaan nykyistä järeämpää petokantojen sääntelyä. Petoviha herää kun esimerkiksi metsästyskoira joutuu suden suuhun.

– Metsästäjät eivät toivo suurpetojen sukupuuttoa, mutta liika on liikaa. Petojen määrää pitäisi vähentää voimakkaasti, mutta maa- ja metsätalousministeriö nöyristelee luonnonsuojelujärjestöjä ja jättää metsästäjien näkemykset huomioimatta, Oinonen jyrähtää.

Suojelijat ja metsästäjät

Ministeriön ylitarkastaja Jussi Laanikari ei niele Oinosen kritiikkiä.

– Emme nöyristele kenenkään suuntaan, mutta kompromisseja on tehtävä. Petopolitiikkaan vaikuttavat samanarvoisesti metsästäjät ja luonnonsuojelijat sekä molempien tahojen etujärjestöt, Laanikari sanoo.

Laanikari mainitsee esimerkkinä viimeisimmän ilvesten kaatokiintiön, jota nostettiin voimakkaasti kannan liiallisen kasvun hillitsemiseksi. Ministeriö ei muuttanut kiintiötä, vaikka luonnonsuojelujärjestöt pitivät sitä tolkuttoman suurena, Laanikari tähdentää.

Suurpetojen kannan sääntelyyn vaikuttaa myös kansallinen ja EU-lainsäädäntö. Lisäksi kiintiöitä tarkastellaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) laatimien skenaarioiden avulla. Niiden perusteella ministeriö saa tietoa minkä verran petoja voi metsästää, jotta kanta saadaan tarvittaessa tasaantumaan tai voimistumaan.

Kuolemantapaukset harvinaisia

Erityisesti petotihentymät herättävät huolta kansalaisissa, jotka ovat olleet Oinoseen yhteydessä.

– Ihmisten arki hankaloituu ja lapsia ei uskalleta päästää koulutielle ilman taksikyytiä, jos syntyy petotihentymiä. Kuka ottaa vastuun ja kuka pitää puheen muistotilaisuudessa, jos ihminen kuolee pedon kynsiin? Oinonen kysyy.

Pedot aiheuttavat ihmisille vahinkoja eri puolilla maailmaa. Suomessa kuolemaan johtaneet tapaukset ovat harvinaisia. Yksi ihminen on kuollut karhun kynsiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suden tiedetään surmanneen ihmisen 1800-luvulla.

– Tapaukset ovat valitettavia vahinkoja. Metsästyksen avulla pedot voidaan pitää ihmisarkoina. Riskiä ei voida kuitenkaan kokonaan poistaa, sillä karhu suojelee aina pentujaan ja reviiriään, Laanikari toteaa.

Yli 7 miljoonan vahingot

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suurpedot aiheuttivat viime vuonna yli 7,3 miljoonan euron vahingot. Porotalouden vahingot nousivat edellisvuoden vajaasta 4,9 miljoonasta yli 6,8 miljoonaan euroon erityisesti ahmakannan voimistumisen seurauksena.

Suurpetojen aiheuttamat viljelys-, eläin- ja irtaimistovahingot olivat vuonna 2012 yhteensä noin 0,5 miljoonaa euroa. Kaikista suurpetojen aiheuttamista vahingoista yli 93 prosenttia aiheutuu porotaloudelle.

– Ovatko arvot kohdallaan petokantojen hoidossa, eikö yli seitsemän miljoonan euron korvaussumman voisi käyttää mieluummin työttömien sekä vähätuloisten kansalaisten toimeentulon tukemiseen, Oinonen täräyttää.

Ahmakanta on vahvistunut hitaasti, eikä vahinkoja aiheuttavien ahmojen tappamiseen ole myönnetty poikkeuslupia 30 vuoteen. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan ahmakannan hoitosuunnitelmaa, joka valmistuu vuoden loppuun mennessä.

– Petokantojen hoito on haastava pala purtavaksi, sillä siinä pitää yhdistää ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen puoli, Laanikari toteaa.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 15/2013 -lehdessä.

MIKA RINNE