

Pixabay
Onko Ylen Jälkiviisaat tasapuolinen ohjelma? Keskustalaiset äityivät huutamaan, ettei ohjelmassa ole koskaan ole ollut puolueen edustajaa – Yle puolustautui erikoisella tavalla
Keskustan kannatusahdinko saa aikaan hätääntyneitä ulostuloja. Kaksi puolueen senioripoliitikkoa otti tänään tiukasti kantaa Ylen ohjelmien puolueellisuuteen. Ulostulot herättävät kysymyksen siitä, onko Yle kallellaan tiettyyn poliittiseen suuntaan. Toisaalta pohdittavaksi jää sekin, paraneeko Ylen puolueettomuus, jos sen ohjelmiin lisätään keskustapoliitikkoja.
Ex-ministermi Liisa Hyssälä (kesk.) paheksui voimakkaasti Twitterissä Yleä siitä, ettei Jälkiviisaat-ohjelmassa ole koskaan ollut keskustataustaista keskustelijaa. Tämä siitä huolimatta, että kokoomus, vihreät ja SDP ovat kylläkin edustettuina.
@YleUutiset_pol ssä jatkuu linja, ettei koskaan ( lue:ei koskaan) ole ollut keskustataustaista keskustelijaa, kok, vihr, sdp kyllä, mutta keskustaa läimitään siinä vuodesta toiseen. #jälkiviisaat #lupamaksu #veroraha
— Liisa Hyssälä (@LHyssala) July 5, 2019
Hyssälä heitti toisella twiitillä lisää löylyä. Hän kertoo seuranneensa asian tilaa vuosia, ja tilanne on aina sama.
Nyt pitäisi @YleUutiset_pol n vastata, miksi linja tämä, ettei keskusta koskaan mukana. Olen vuosia seurannut ja aina sama tilanne. Ennenvanhaan #hallintoneuvosto kävi tasapuolisuusasioita läpi. #verorahat #eduskunnanalla https://t.co/5L8Gb6m34n
— Liisa Hyssälä (@LHyssala) July 5, 2019
Hetken päästä keskusteluun liittyy myös toinen keskustakonkari, ex-ministeri Sirkka-Liisa Anttila. Hän kertoo myöskin seuranneensa asiaa. Sekä Anttila että Hyssälä vaativat Ylen hallintoneuvostoa puuttumaan tasapuolisuusasiaan.
Näin toimitaan veronmaksajien rahoittamana. Olen tätä samaa seurannut. Tasapuolisuutta oikeus vaatia veromaksajien Yleltä. Uusi hallintoneuvosto tarttukoon asiaan. Ylessä on paljon kehitetty uutta koukkaamalla kuulijoiden kautta Merja Ylå-Anttilan aikana. Kiitos siitä,suunta oike
— sirkka-liisa.anttila (@sirkka_anttila) July 5, 2019
Hyssälä moittii Yleä siitä, että ohjelmassa soimataan jatkuvasti keskustalaisia, mutta näillä ei olisi tilaisuutta puolustautua, koska Jälkiviisaat-ohjelmassa ei vuosikausiin ole nähty keskustalaista kommentoijaa.
Tässä on se puoli @YleUutiset_pol että ohjelmassa koko ajan soimataan keskustaa,ilman että koskaan keskustalaista mukana.Ymmärrän hyvin, ettei joka ohjelmaan mahdu joka puolueesta, mutta kun ei koskaan, vuosikausiin yhtään keskustalaista, niin on päätetty linja. #tv #jälkiviisaat
— Liisa Hyssälä (@LHyssala) July 5, 2019
Ilta-Sanomat tavoitti Ylen tv- ja radiolähetysten päällikön Reeta Kivihalmeen komentoimaan asiaa. Hän vakuutti, ettei kyse ole keskustan tai minkään muunkaan puolueen syrjinnästä.
Kivihalme korosti myös, ettei Jälkiviisaissa kritisoida keskustaa sen enempää kuin muitakaan puolueita. Samoin hän totesi IS:lle, että ohjelmalla on pitkä historia, ja ettei hän voi muistaa kaikkia vieraita. Kivihalme muisti kuitenkin yhden keskustalaisen kommentaattorin – historiantutkija Laura Kolben.
Liisa Hyssälä ei vakuuttunut 19 vuotta vanhasta esimerkistä. Hän tulkitsee kesksutan poisjätön Ylen linjapäätökseksi.
Tosiaan; löytyi 1 keskustataustainen jälkiviisas- lähetyksestä 19 vuotta sitten. Linjapäätös, ettei keskustaa koskaan mukaan, täyttää pian 20 vuotta, vai miten on? #hallintoneuvosto #verotus https://t.co/cA8X9fWNuL
— Liisa Hyssälä (@LHyssala) July 6, 2019
Hetken päästä Laura Kolbe ylipäätään kiisti olleensa keskustan edustaja tuona aikana:
Höpöhöpö #yle ja #jälkiviisaat
Vuonna 2000 en ollut yhdenkään puolueen jäsen, kaikkein vähiten keskustan. En ota 2019 kantaakseni viittaa, jota tuolloin ei ollut olemassa. Roolini oli olla nuori vihainen naistutkija kaupungista.
Piste.— Kolbe Laura ☘️ Helsinki (@LauraKolbe) July 6, 2019
Jälkiviisaat, jälkifeministit vai jälkiaktivistit?
Aihe kirvoitti runsaasti verkkokeskustelua.
Tasa-arvoasioista bloggaava Henry Laasanen tarttui omassa ulostulossaan Yle-pomo Reeta Kivihalmeen IS-kommenttiin. Kivihalme totesi, että ”puoluekanta ei kuitenkaan koskaan olen ollut peruste Jälkiviisaat-osion jäsenyyteen.”
Laasanen oudoksui väitettä, koska hänen arvionsa mukaan Jälkiviisaiden yhdeksästä vakiojäsenestä neljä on kovan linjan feministejä.
Aktivisti Maryan Abdulkarim on Feministisen puolueen perustajajäseniä. On epäselvää, millä tavalla aktivismi pätevöittää ”jälkiviisaaksi”. Aktivistit kun harvemmin ovat erityisen analyyttisiä oman aatteensa suhteen, saati kilpailevien aatteiden.
Vieläkin enemmän poliitikkoja Jälkiviisaisiin?
Onko panikoivien keskustasenioreiden vaatimus oikeutettu? Parantuisiko Ylen ohjelmien laatu sillä, että feministiaktivistien joukkoon ripoteltaisiin keskustalaisia? Vai olisiko fiksumpaa, jos kommentoijiksi valikoitaisiin ihmisiä, joilla ei ole vahvaa puoluekytköstä.
Kerro mielipiteesi allaolevassa kommenttikentässä.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää