Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Opettaja huolissaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielitaidosta: ”Pitäisi vaatia, että kotioloissakin harjoitellaan suomen kieltä”

08.04.2026 |11:01

Helsinkiläinen alakoulunopettaja on huolissaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suomen kielen taidosta ja sen vaikutuksista koko koulutusjärjestelmään. Hänen mukaansa oppilaiden tasoerot ovat kasvaneet niin suuriksi, että luokista puuttuu lähes kokonaan keskitasoinen ryhmä. Jäljellä ovat vain hyvin osaavat ja ne, joilla on merkittäviä oppimishaasteita.

Alakoulunopettaja Ulla Talvensaaren mukaan S2-opetus ei riitä, sillä tehostettua suomen kielen opetusta annetaan vain lyhyesti ennen siirtymistä yleisopetukseen. Tämä johtaa siihen, että oppilaat etenevät luokalta toiselle puutteellisilla taidoilla.

Hän kertoo, että oppilaita ei käytännössä jätetä luokalle, vaan heitä siirretään eteenpäin niin sanotuilla armovitosilla. Tämä laskee vaatimustasoa ja heijastuu myöhemmin yläkouluun, ammatillisiin opintoihin ja lopulta työelämään.

– Nykyisin (yleisopetuksessa) oppilaista vain terävin neljännes selviytyy tehtävistä, jotka olivat urani alussa vuosituhannen vaihteessa enemmistölle rutiininomaisia tehtäviä. Oppilaiden tasoerot koulussa ovat nykyään valtavan suuret, Talvensaari arvioi Helsingin Uutisten haastattelussa.

Englannin käyttö näivettää suomen kieltä

Talvensaari pitää ongelman ytimenä suomen kielen opetuksen vähäisyyttä. Hänen mielestään maahanmuuttajataustaisille oppilaille tulisi tarjota enemmän suomen kielen tunteja ja siirtää muita oppiaineita myöhemmille vuosille, jos kielitaito on heikko.

Hän varoittaa myös siitä, että englannin käyttö koulussa heikentää suomen oppimista. Talvensaaren mukaan suomen kielen vahvistaminen on keskeistä syrjäytymisen ehkäisyssä.

– Meillä on suomenkielinen koulu. Jos lähdemme rakentamaan vaihtoehdoksi esimerkiksi englanninkielistä ylioppilastutkintoa, nuori kirjakielemme ja kulttuurimme alkaa näivettyä. Päinvastoin meidän pitäisi vaatia, että maahanmuuttajavanhempien pitäisi kotioloissakin harjoitella suomen kieltä säännöllisesti lapsensa kanssa.

Talvensaaren mukaan Helsinki kaupunkina ja Suomen valtiovalta ovat alkaneet tunnistaa ongelman, kun oppimistulokset ovat heikentyneet.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajalasten nopeasti kasvava määrä koettelee Saksan koululaitoksen rajoja – suurin ongelma on kielitaidottomuus

05.03.2026 |12:02
Suomen uutiset logo

Iltalehti hehkuttaa, kuinka päiväkodit täyttyvät vieraskielisistä – Simula: Suomi ei ole vielä peruuttamattomasti muuttunut, kehitystä voidaan vielä estää

18.02.2026 |11:11
Suomen uutiset logo

Seppänen ja Strandman vaativat korkeakouluihin remonttia – suomen kieli ja suomalaiset nuoret etusijalle

11.02.2026 |11:43
Suomen uutiset logo

Kielitaitovaatimukset kiristyvät Göteborgin päiväkodeissa – vielä kukaan ei ole läpäissyt töihin pyrkiviltä vaadittavaa ruotsin kielen koetta

08.04.2026 |10:21

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
8.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää