Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?

02.04.2026 |09:31

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Kansanedustaja Ari Koponen kertoo Opetushallituksen tavoitteisiin opettajille islamin uskon osalta sisältyvän esimerkiksi kohdan, jossa lukee: ”Oppilas oppii, että miehet ja naiset ovat islamissa yhdenvertaisia.”

– Tämähän on ihan suoranainen vale. Pelkästään rikoksen todistajana nainen vastaa vain puolikasta miestä (Suura 2:282), Koponen kritisoi.

Sukupuolet eivät ole yhdenvertaisia islamissa

Lisäksi Koponen mainitsee Koraanissa kerrottavan, että miehellä on oikeus kurittaa/lyödä naistaan, jos tämä ei tottele ja jatkaa ”niskoittelua” (Suura 4:34).

– Lisäksi erotilanteessa nainen on islamissa kaikkea muuta kuin yhdenvertaisessa asemassa. Nainen ei välttämättä edes saa eroa niin halutessaan.

– Miehet ja naiset eivät siis ole yhdenvertaisia islamissa, vaikka Opetushallitus niin sanoo, Koponen painottaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Työväenpuolue tuputtaa rajoituksia Britannian kouluihin – kuvataide ja musiikki voivat olla ongelmallisia islamin opetuksille

17.03.2026 |09:08

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää