Artikkeli kuva

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen esitteli puolueensa vaaliohjelmaa keskustan vaalistarttiristeilyllä. / LEHTIKUVA

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista

09.02.2025 |11:57

Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Samaan aikaan kun sotealueilla haetaan säästöjä, perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista.

Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin parantaa ja lisätä palveluja ja samalla keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 22 miljoonaa euroa. Esimerkiksi 8,3 miljoonan euron ryhmärahalla kustannettaisiin noin 1 700 sairaanhoitajan kuukausipalkkakustannukset eli 150 sairaanhoitajan vuosipalkkakustannukset.

Hallituspuolueilla enemmistö vain kolmella alueella

Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu pääosin valtion rahoitukseen. Hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään, eli alueiden saama valtion rahoitus on yleiskatteellista.

Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella aluevaltuuston koko on 59 valtuutettua. Perussuomalaisilla on 7 valtuutettua, kokoomuksella 6, KD:lla 4 ja RKP:lla 5 valtuutettua, eli hallituspuolueilla on yhteensä 22 paikkaa. Sitä vastoin pelkästään kepulla ja SDP:lla on kahdestaan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella yhteensä 32 paikkaa.

Hallituspuolueilla on enemmistö vain kolmessa aluevaltuustossa.

Osa PS:n ryhmistä jättänyt jo tuet ottamatta

Lähivaalien alla perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra vetoaa muihin puolueisiin, että ne olisivat valmiita lopettamaan puoluetukeen rinnastettavat aluevaltuustorahat, jotta alijäämää tekevillä alueilla summat voitaisiin siirtää asukkaiden kipeästi tarvitsemiin palveluihin.

Osa perussuomalaisten aluevaltuustoryhmistä on jo näyttänyt mallia ja jättänyt tuet ottamatta, mistä muidenkin olisi hyvä seurata esimerkkiä.

Purra muistuttaa, että alueilla käytettiin vuonna 2023 pelkästään puolueiden tukiin ja kokouspalkkioihin yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.

– Valtio tai valtiovarainministeriö ei voi puuttua itsehallinnollisten alueiden aluevaltuustorahoihin, kokouspalkkioihin tai erilaisten jaostojen, valiokuntien ja muiden himmelirakenteiden määriin. Ainakaan ennen kuin ollaan arviointimenettelyssä eli tiukassa talouden ohjauksessa, tarkkailuluokalla, Purra sanoo.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää