Osmo Kokko: Heikko valvonta ja harmaa talous kuljetusalan riesana

31.07.2013 |14:40

Kuljetusala on Suomessa ahtaamalla kuin koskaan.
Kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja ja itsekin kolmisenkymmentä vuotta kuljetusalla toiminut Osmo Kokko Joensuusta vaatii muun muassa alan verotuksen muuttamista:
” Lähinnä pitää saada kustannusrakenne nykytasolta alhaisemmaksi. Meillä on saatava aikaiseksi polttoaineveronpalautusjärjestelmä. Kun Jyrki Kataisen hallitus nosti dieselveroa yli kymmenellä centillä litralta, niin nafta maksaa nyt melkein saman verran kuin bensiini ja se kohottaa kustannuksia entisestään.
“Tällaisilla veroilla heikennetään entisestään meidän vientiä ja kilpailukykyä”, moittii Kokko.

Parempaa palkkaa

Osmo Kokon mielestä alan palkkaus on myös niin heikko, että se ei kannusta nuoria alalle töihin eikä mahdollisiksi kuljetusalan yrittäjiksi:
”On selvää, että kuljetusalan palkkauksen pitäisi olla nykyistä parempi. Kuljettajien ja yrittäjien työaikalait pitäisi saada kohdalleen. Euroopan Unionin määräykset ja harmaa talous ovat myös omiaan heikentämään nuorten motivaatiota hakeutua kuljetusalalle”, kertoo alan mies.

Valvonnassa puutteita

Osmo Kokon mielestä toimiin kuljetusalan terveen tulevaisuuden mahdollistamiseksi on ryhdyttävä heti:
”Tuo polttoaineveron palautusjärjestelmä pitää saattaa voimaan välittömästi. Kuljetusalan työaikalaki pitää romuttaa. Nythän saa ajaa vain 48 tuntia viikossa. Turvallisuus teillä säilyy kuitenkin, ajoaikalaki huolehtii siitä ja se koskee sekä kuljettajia että kuljetusalan yrittäjiä.
“Euroopan sisäistä kuljetusliikennettä ei valvota riittävästi ja valvonta heikkenee edelleen, kun liikkuva poliisi lakkautetaan.
Nyt jo esimerkiksi ulkomaiset rekat ajavat maan sisäistä liikennettä, vaikka se on kiellettyä. Sekin on omiaan heikentämään suomalaisen kuljetusalan kannattavuutta”, listaa Kokko.

 

Seppo Huhta


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää