Perinteiset meppiryhmät ovat pitäneet kiinni keskinäisestä sopimuksestaan, jonka seurauksena kansalliskonservatiiviset ryhmät, kuten ECR ja ID, jäävät päätöksenteon ulkopuolelle. Perussuomalaiset kuuluu ECR-ryhmään. Perinteisiin ryhmiin lasketaan myös itseään keskustaliberaaliksi ryhmäksi itseään kutsuva RE, vaikkakin ryhmä on verrattain uusi.
Syrjivällä sopimuksella on pyritty varmistamaan se, että EU:n päätöksenteko pysyy keskustan liepeillä olevien ryhmien hyppysissä. Samalla se on myös tarkoittanut sitä, että näiden ryhmien on päästävä asioissa yhteisymmärrykseen, koska toimivia vaihtoehtoja ei juuri ole.
Asetelma kuitenkin muuttui merkittävästi vuoden 2024 Euroopan parlamenttivaaleissa, joissa punavihreät sekä liberaalit kärsivät tuntuvan vaalitappion, kun taas kansalliskonservatiiviset ryhmät saivat mojovan voiton. Valtasuhteet keikahtivat siten, että kansalliskonservatiiviset ryhmät kykenevät nyt tarjoamaan paikkamäärillään todellisen vaihtoehdon eurooppalaiselle politiikalle.
Punavihreille tämä puolestaan tarkoittaa heidän tyranniansa mahdollista loppua. Ne luottavat edelleen kabinettisopimukseen pitäen itseään korvaamattomina. Politico-lehti uutisoi ennen äänestystä, että EPP saattaa nyt hyvinkin irtautua punavihreiden peukaloruuvista ja esittää muutosehdotuksensa yritysten kestävyysraportointia koskeviin velvoitteisiin. Suomen Uutiset kirjoitti noin kaksi vuotta sitten kestävyysraportoinnin vaatimusten ongelmista.
Kabinettisopimuksen mukaan EPP ei esittäisi muutosehdotuksiaan ilman punavihreiden allekirjoitusta. Nyt ryhmä ehdotuksensa esitti, ja kansalliskonservatiivien tuella ehdotukset menivät kirkkaasti läpi äänin 382–249. Äänestystuloksesta uutisoivat niin Politico kuin Financial Times.
Jääräpäisyys osoittautunut virheeksi
Vihreiden ryhmässä pöyristely hakee vertaistaan. Politico kertoo, miten vihreiden neuvottelija näkee Eurooppa-myönteisen ja demokraattisen päätöksenteon vaihtuneen liittoutumiseen äärioikeistolaisten voimien kanssa.
Eurooppa-myönteisyys on toki haastavaa määritellä täsmällisesti. Vihreiden myönteiseksi katsoma vire ei ainakaan näy talouden luvuissa. Tilastojen mukaan vuosina 2008–2024 EU:n bruttokansantuote on kasvanut vain noin 2 500 miljardilla dollarilla, kun taas Yhdysvaltojen saman ajanjakson vastaava kasvu on ollut noin 6 300 miljardia dollaria ja Kiinan peräti 12 000 miljardia dollaria.
Euroopan vitsaukseksi on laskettava myös huonosti hoidettu eurokriisi. Tuon virheen sulattelu on vienyt vuosia. Vaikeuksien kyytipojaksi punavihreät ovat tarjonneet rutkasti talouden kasvumahdollisuuksia murjovaa massiivista sääntelyä kasvualoille sekä ylenpalttista ilmastoposeerausta, joka on jouduttu tekemään isolla hintalapulla.
Tämän jälkeen iskikin koronapandemia ja sen päälle Venäjän aktiiviset sotatoimet Euroopassa.
Jääräpäinen sääntelyn lisääminen ja hyvin hintavan ilmastopolitiikan tehoviljely on EU:ssa johtanut myös kipeisiin riippuvuussuhteisiin suurvalloista.
Ei ole mikään ihme, että EPP on huomannut olevansa punavihreiden panttivankina sopimuksensa kanssa ja samalla EU:n merkitys maailmalla sen kuin hupenee. Tämä lienee keskeisin syy ajattelutavan muutokselle. Mikäli punavihreät uppiniskaisesti kieltäytyvät hyväksymästä taloudellisia tosiasioita tai vuoden 2024 vaalituloksen viestiä, he mitä ilmeisimmin pelaavat itsensä paitsioon päätöksenteossa.
Tämä on ihanteellinen mahdollisuus saada EU:n kurssi käännettyä. Toki punavihreät voivat myöntää mainitut tosiasiat ja hakea realistisempia kompromisseja ylläpitääkseen syrjiviä käytänteitä, mutta sekin on aiempia vuosia parempi ratkaisu Euroopan kannalta.
Näytön paikka
Kansalliskonservatiiveille äänestystulos merkitsee myös uskottavan ja vaikuttavan politiikan vaalimista. Hyvällä ja rakentavalla yhteistyöhengellä EU:n päätöksenteko voi muuttua pysyvämmin tuottamaan ripeämpää talouskasvua. Se on ehdoton edellytys, jotta EU voi vastata nykyisen maailman haasteisiin.
Tämä olisi myös Suomen etu, sillä pilkuntarkan vahtimisen, raportoinnin ja päällekkäisen sääntelyn helpottaessa myös Suomen vientivetoinen talous saa kipeästi kaipaamaansa vetoapua.
Käsillä on siten näytön paikka niin Euroopan parlamentin kansalliskonservatiiveilla kuin koko Euroopallakin.