Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pakolaiskriisi syö Saksan valtapuolueiden kannatusta

01.06.2016 |10:28

Saksan hallituksen muodostavien kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien yhteinen kannatus on pudonnut ensi kertaa alle 50 prosentin sitten toisen maailmansodan. Puolueet muodostavat nykyisin Saksan hallituksen. Vielä viime vuoden kesällä yhteiskannatus oli 66 prosentissa.

Vuoden 2013 vaaleissa kristillisdemokraatit saalistivat 41 prosenttia äänistä. Kannatus on pudonnut nyt 30 prosenttiin. Sosialidemokraattienkin kannatus on pudonnut vaaleista. 26 prosentin äänipotti on vajonnut 19 prosentin kannatukseen.

Kannatuslukemat mittasi tutkimuslaitos Insa, ja ne julkaistiin saksalaisessa Bild-lehdessä.

Vaihtoehtopuolue ja liberaalit rynnimässä liittopäiville

Vaihtoehto Saksalle -puolue on noussut huimasti. Vuoden 2013 vaaleissa puolue jäi täpärästi alle viiden prosentin äänikynnyksen, eikä siten saanut edustajia Saksan liittopäiville. Tuoreessa kannatusmittauksessa puolueen suosio on jo 15 prosentissa.

Myös vuonna 2013 parlamentista pudonneet liberaalit ovat tekemässä paluun liittopäiville mittauksen mukaan.

Vaihtoehtopuolue tunnetaan maahanmuutto- ja eurovastaisista kannanotoistaan. Vaikka kristillis- ja sosialidemokraatit napparivat vielä muutama vuosikymmen sitten liki kaikki edustuspaikat, on nyt nähty pudotus raju vuosi sitten tehdystä mittauksesta.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää