Viikon 2/2014 luetuin

Yle: Palkkatietojen pyytämisestä vaadittiin maksua

05.01.2014 |00:39

Rovaniemen kaupunginhallituksen perussuomalainen jäsen Jarmo Juntunen oli saanut kuulla kansalaisilta palautetta, että kaupungilla samaa työtä tekevillä voi olla eri palkka ja halusi tarkistaa asian. Henkilöstön kehittämispäällikkö Ville Urponen kertoi, että pyydetyt tiedot ovat maksullisia.

Asiasta kertonut Yle Uutiset ei tavoittanut lomailevaa Urposta, mutta kaupunginjohtaja Esko Lotvonen perusteli maksupyyntöä tietojen hakemisen ja kopioinnin aiheuttamalla työmäärällä. Maksu olisi ollut noin kaksisataa euroa. Lotvosen mukaan palkkatietojen kysyminen ei ole automaattisesti maksullista, vaan asiaa harkitaan aina tapauskohtaisesti. Juntunen ei halunnut maksaa, vaan yrittää saada palkkatiedot kaupunginhallituksen päätöksen kautta.

Mika Männistö


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
8.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää