

LEHTIKUVA
Pentti Kettunen: Kokoomus ajattelee omaa etuaan
Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Kettunen ei hyväksy kokoomuslaisen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon vaatimusta vastikkeettoman työn teettämisestä yhtenä sosiaaliturvan uudistuksena.
– Minä olen sitä mieltä, että ihmisille pitää antaa palkallista työtä. Nämä esitykset ovat sitä paitsi lainvastaisia, Kettunen muistuttaa.
– Meillä on paljon työttömyyttä, mutta kuitenkin vaaditaan eläkeiän nostamista, tämä toteutuessaan merkitsisi mm. sitä, että nuoriso saisi töitä nykyistäkin huonommin. Kokoomuslaiset lähtevät siitä, että kun heikäläisillä on kaikki hyvin, niin ei tarvitse ajatella niitä, joilla asiat ovat huonosti.
Kartanonherrojen aikaan
Kajaanilaisedustaja Kettunen sanoo kokoomuksen tahtovan historiassa sata vuotta taaksepäin.
– Kokoomus pyrkii siihen, että ihmiset laitetaan palkattomaan työhön ja kansa alistetaan. Kokoomuksen pyrkimys on, että mennään pitkällä tähtäimellä takaisin kartanon herrojen aikakauteen.
Kettusen mielestä Suomen ongelmat alkoivat parikymmentä vuotta sitten.
– Kaikki johtaa siihen, kun Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin vuonna 1994. Nyt nähdään, että vähemmistöön jäänyt osapuoli eli 46 prosenttia suomalaisista oli oikeassa, sitten vielä tehtiin toinen virhe ja mentiin mukaan euroon.
– Nyt olemme tilanteessa, jossa Suomen rahat holvataan Etelä-Euroopan hulttiovaltioille. Nämä unionistit ovat vieneet Suomen tilanteeseen, että seuraava hallitus – tuli se sitten mistä tahansa – on todella vaikeuksissa. Jos suuntaa sitten aletaan muuttaa, niin vie kymmenen vuotta ennen kuin olemme takaisin lähtötilanteessa, Kettunen huomauttaa.
Ei ministereiksi alle 50-vuotiaita
Kettunen syyttää lamaan syöksymisestä vallassa olevia untuvikkoja ja toivoo, että kansa syrjäyttäisi ”kataiset ja urpilaiset” vallasta seuraavissa vaaleissa.
– Olen sitä mieltä, ettei ministereiksi pidä nimittää alle 50-vuotiaita, koska heillä ei ole riittävää elämänkokemusta. Iso kuva Suomesta on se, että tällä Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen linjalla Suomi ajetaan syvään lamaan. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että sosiaalituen ongelmia ei pystytä korjaamaan.
– Kummaa on sekin, että nämä aina vaativat sosiaalietuuksia pois köyhiltä, mutta koskaan he eivät puhu rikkaiden etuoikeuksien karsimisesta. Myös isoille yrityksille on annettu lisää etuja verotuksen kautta ja taas pienet yrityksille kuten toiminimille ja kommandiittiyhtiöille on annettu lisää taakkaa, Kettunen tuhahtaa.
SEPPO HUHTA
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.