
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Antti Aimo-Koivisto
Timo Soinin kirjauutuus Peruspomo raottaa verhoa maailmaan, jossa perussuomalaisten kiistaton voimahahmo saa elää – ja joutuu elämään – päivittäin.
Sain Peruspomon luettavakseni hetki ennen sen julkaisua. Luin sen yhdeltä istumalta. Kirjan kokemusmaailma rakentuu henkilöistä ja tapahtumista, joista osa on minulle hyvin läheisiä, osa taas vielä toistaiseksi tuntemattomia. Peruspomo ei ole historiankirjoitusta. Se on kirja tästä ajasta, tästä hetkestä. Asioista, jotka tapahtuvat juuri nyt. Meille.
Kirja ei ole sutkauskokoelma vaan pohdintaa maailman tapahtumista, ihmisten mahdollisuuksista, suuruudesta ja pienuudesta. Onnistumisistakin. Aikuinen Soini on päässyt paljon pidemmälle kuin nuori Soini edes osasi kuvitella mahdolliseksi. Mutta elämä perussuomalaisten kurkiauran kärjessä ei aina ole pelkkää Satumaa-tangoa. Suomen puhujaeliittiin kuuluva Soini ei peittele ärtymystään ”seitsemän äänen varavaltuutettujen” laukomien järjettömyyksien äärellä. Eikä maahanmuuttokeskustelukaan aina oikein maittaisi. Mutta mitkä asiat ajavat Soinia eteenpäin? Mille arvoille hänen ajattelunsa perustuu?
”Olen pohtinut, mitkä Euroopan arvot ovat, ja ne ovat kirkastuneet minulle Vatikaanissa kardinaalien Tauran ja Turkson kanssa käymissäni keskusteluissa. Ne ovat antiikin filosofia, roomalainen oikeus ja kristillinen humanismi. Antiikin filosofiasta tulee demokratia, roomalaisesta oikeudesta tulee oikeusvaltioperinne ja kristillisestä humanismista tulevat hyveet, joita pakanatkin voivat noudattaa. Siinä kolmiojakkarassa ovat Euroopan arvot, eivätkä Kataisen suvaitsevaisuus-yritteliäisyys-fantastisuudessa”, Soini kirjoittaa.
Vanha arvoperusta on kuitenkin järkkymässä, ja kristillinen humanismi on murtumassa. Aika juoksee historian tiimalasissa hurjaa vauhtia, eikä sitä riittäisi hukattavaksi tyhjänpäiväisyyksiin. Tehtävää olisi paljon, ja maailma on mätiä instituutioita täynnä.
”Pahoin pelkään, että maailma käy levottomaksi. En halua ennustaa mitään maailmanloppua, mutta nykyinen pankki- ja rahasysteemi perustuu niin isolle valheelle, ettei sille voi mitään rakentaa”, Soini pohdiskelee.
Samaan aikaan kun talouden rattaat jauhavat, yhä useampi putoaa pois kelkasta. Kenttää kiertäessä ymmärtää, mistä yhteiskunnassa on kyse. Jos lähipiirissä ei ole yhtään vähäosaista, ei Soinin mukaan tiedä Suomesta mitään. Eikä perussuomalaisten nousua ole hänen mukaansa mahdollista selittää, ellei tunne kenttää:
”Kirjoitin tämän sekä itselleni että muille. Parasta puheenjohtajan tehtävässä ovat perussuomalaiset, kansan syvät rivit. Tunnen sakkini. Tämä ei ole alkuunkaan ohi. Tämä puolue ei noussut kahdeksan tunnin työpäivillä. Ei virkatyönä, eikä virkakielellä. Tämä aate asuu Suomen kansan syvissä riveissä.”
”Perussuomalaiset – olen teidän miehenne.
I did it my way. And with You.
Taistelu jatkuu tieuran suunnassa.
Oma linja, oma asialista.
Paras on vielä tulossa.”
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää