

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Köyhimpien lääkkeistä ei pidä säästää
Eduskunta kiisteli kiivaasti hallituksen esityksestä sairausvakuutus- ja lääkelain muuttamiseksi. Kyseessä on säästölaki, joka puuttuu myös kaikkein köyhimpien kansalaisten lääkekorvauksiin.
Hallitus pyrkii säästämään lääkekorvauksista 26 miljoonaa euroa ensi vuoden alusta alkaen.
45 euron omavastuu
Hallituksen esityksen mukaan lääkehoidolle tulee 45 euron alkuomavastuu. Jotta sen vaikutus lieventyisi, nostetaan peruskorvausprosentti 35:stä 40:een. Alle 18-vuotiaat vapautetaan alkuomavastuusta.
Esitystä esitellyt Hanna Tainio (sd.) väitti, että uudistuksen jälkeen korvauksesta hyötyisivät kaikkein eniten lääkkeitä käyttävät. Perussuomalaiset moittivat esitystä kiivaasti.
“Apteekkien uudet tietojärjestelmät
maksatetaan köyhillä”
Maria Tolppanen (ps.) toi esille toimeentulotuen saajat. Hän kysyi myös, paljonko uudistus maksaa.
– Tässä on ihan oikein sanottu, että pitää hyvin tarkkaan seurata, miten esimerkiksi toimeentulotuen saajien käy. Miksi sitä pitää seurata, kun tiedetään jo nyt, että toimeentulotuen saajien käy huonosti? Toimeentulotuki on tässä maassa viimekätinen sosiaaliturvan muoto, sen yli ei voi saada enää yhtään mitään. Jos jotakin saa, niin se vähennetään toimeentulotuesta, Tolppanen muistutti.
Hän kysyi myös, missä piilevät laskelmat siitä, kuinka paljon lain toteuttaminen maksaa.
– Täällä kerrotaan, että alkuomavastuun käyttöönotto edellyttää merkittäviä muutoksia apteekkien ja Kelan tietojärjestelmiin. Miksi näiden tietojärjestelmien uusiminen pitää maksattaa tämän maan kaikkein köyhimmillä ihmisillä? Miksi pitää panna heidän elämänsä vaakalaudalle?
Zyskowicz puolusti
hallituksen säästölinjaa
Kokoomuksen Ben Zyskowicz korosti talouden suuria linjoja puolustaessaan hallituksen esitystä.
– En ole yllättynyt saamastani palautteesta. Kaikki me vaadimme oikeudenmukaisia säästöjä, ja sitten kun kysytään, että no, mikä se semmoinen oikeudenmukainen säästö olisi, niin yleisin vastaus on, että pitää säästää jostain muualta, Zyskowicz aloitti.
Tolppanen vastasi tähän tiukasti:
– Kun puhutaan, mistä niitä otetaan, niin minä voin kertoa, että te, kokoomus ja tämä hallitus, olette tällä kaudella ottaneet jo kaikkein köyhimmiltä kaiken. Heillä ei enää ole antaa yhtään mitään. Nyt kannattaisi ruveta katsomaan vähän sinnepäin, missä rahaa on, katsoa pääomapuolelle, katsoa kenties hieman oikeudenmukaisempaa verotusta tähän maahan, katsoa maahanmuuton ja kehitysavun kustannuksia, Tolppanen luetteli.
Entäpä lapsilisät?
Keskustelu velloi säästökohteissa: kokoomus vaati oppositiolta omia leilkkauslistoja. Tolppanen muistutti hallitusta sen lapsilisäseikkailuista.
– Minä nyt kyllä muistuttaisin mieliin pikkaisen näitä köyhiltä leikattuja asioita, esimerkiksi lapsilisät, joita sitten luvattiin kompensoida, muttei kaikkein köyhimmille, ei niille, jotka eivät tienaa 16 200 euroa vuodessa. Se on nimittäin se raja, milloin se kompensoidaan. Täytyy tienata sen verran, että yltää valtion verotettavaksi, Tolppanen muistutti.
Hän palautti mieliin myös, ettei kunnallisverotus korvaa hallituksen leikkauksia.
– Entäs eläkkeet, eläkkeiden leikkaukset? Sekö ei ole leikkaamista? Entä erilaiset tasaverot tai pienet indeksit? Tolppanen kysyi.
Lea Mäkipää (ps.) muistutti keskustelun tiimellyksessä, että olivat omavastuuosuuden korottamiset minkälaisia tahansa, niin aina ne kohdistuvat pienituloisiin.
– Välttämättä me suurituloiset emme ymmärrä, että monelle se kymppi ja vitonen on elintärkeä asia.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää