

Minna Korva-Peramäki
Perussuomalaiset tenttasivat hallitusta vanhusten hoidon puutteista
Perussuomalaisten kansanedustajat tenttasivat hallitusta eduskunnan kyselytunnilla kansalaisten huolella vanhusten huonosta hoidosta.
Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Maria Lohela kiinnitti huomion yhä useammin kuultuihin huonoihin uutisiin siitä, kuinka vanhuksia pidetään laitoksissa puutteellisissa oloissa.
– Vanhuksia makuutetaan käytävillä tai ulos ei pääse, laitospaikkoja jonotetaan, vanhuksia pidetään omissa kodeissaan, vaikka enemmän apua tarvittaisiin, eikä hoitajia ole likimainkaan riittävästi. On tapahtunut hyviäkin asioita, mutta huonoja uutisia tulee aina vain useammin. Eihän sellaista voi hyvinvointiyhteiskunnassa hyväksyä, Lohela vetosi.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) vastasi, että peruspalvelulaki antaa hyviä keinoja vastata hoidontarpeeseen mm. hoitajamitoituksen kautta. Hän korosti myös, ettei hallitus voi tehdä kaikkea, vaan vastuu on kunnissa.
Lohela: “Entä 300 miljoonan leikkaus?”
Lohela kiristi ruuvia kysymällä hallituksen rakennepaketissaan esittämästä 300 miljoonan euron leikkauksesta vanhusten laitoshoitoon, jolloin vanhukset siirretään kotihoitoon.
– Oletteko tietoisia tämän vaikutuksista? Ei riitä, että vanhukselle annetaan kerran päivässä vain lääkkeet ja muuten hän olisi kotonaan yksin, kun työtä tekevien käsien määrä on aivan riittämätön, Lohela kysyi.
Huovinen vastasi, ettei 300 miljoonaa ole leikkaus, vaan se suunnataan kotihoidontukeen. Hallitus pyrkii hidastamaan kustannusten nousua, joka tapahtuu väistämättä ikäkehityksen myötä. Mutta kotihoidon kehittämisessä on paljon tekemistä.
Puolueen toinen varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä muistutti hallituksen linjauksesta, ettei ketään vanhusta jätetä heitteille.
– Mutta tänään on monia vanhuksia heitteillä. Melkein missä muussa tapauksessa tahansa vanhuksen heitteille jättäminen katsottaisiin rikokseksi – mutta ei tässä tapauksessa. Onko teillä minkäänlaista käsitystä todellisuudesta, jossa vanhukset elävät? Jossa monet vanhukset elävät yksin pelossa ja omaishoitajat jättävät läheisilleen pitkiä jäähyväisiä? Mikä on yhteiskunnan vastuu, Mäntylä kysyi.
Huovinen: Väärin sanoa hoidon olevan huonoa
Huovisen mielestä oli väärin antaa kuva, että Suomessa vanhusten hoito olisi vain huonosti.
– Tiedämme kaikki, että ongelmia on, mutta sellaisen kuvan antaminen, että ammattilaiset eivät tekisi työtä kunnolla, on kyllä liioiteltua, Huovinen luisteli ja muistutti esimerkiksi vanhuspalvelulain mitoitusvaatimusten näkyvän internetissä.
Tehdäänkö pitävät kriteerit?
Sairaanhoitajan työtä pitkään tehnyt Laila Koskela jatkoi kysymällä, tekeekö hallitus vanhusten kotihoitoon pitävät turvallisuus- ja laatukriteerit hoidon määrästä ja sen tasosta? Ja henkilöstön määrästä, kun suuressa maassa eivät hoitajat ehdi joka paikkaan.
– Vai siirtyykö näillä toimilla laitoshoito sairaaloista kotiin, kun hoidon tarve ei vähene? Siirtyykö se vain eri seinien sisältä toisaalle, Koskela kysyi.
Huovinen uskoi usean suomalaisen haluavan asua vanhanakin kotonaan.
– Moni asiantuntija kummeksuu suomalaisen hoidon yhä vallitsevaa laitosvaltaisuutta Pohjoismaihin verrattuna. Siksi tuetaan kotiin tuotavilla palveluilla kotona asumista niin, ettei kotona jouduttaisi pelkäämään. Tässä työssä vanhuspalvelulain laatuluokitus on vanhustenhoidon käsikirja, ministeri vastasi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Härskiä on: Vihreät, SDP ja keskusta huutavat vesiasiassa sutta, mutta ovat itse se susi – ajoivat äskettäin Jyväskylän ja Ähtärin vesihuollon yksityistämistä

Puhdistuksesta huolimatta pylväiden saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan pintaan – Purra: “Voi teitä aktivistit Elokapinassa”
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina
Tanskalaisen fregatin merirosvouksen vastainen operaatio päättyi siihen, että tulitaistelussa jalkansa menettänyt nigerialainen merirosvo tuotiin Tanskaan hoitoon. Lucky-niminen merirosvo on nyt saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen ja hänelle on laadittu kotoutumissuunnitelma. Hänen ei tarvitse enää palata Afrikkaan, jossa elämä yksijalkaisena olisi hyvin raskasta.

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.

Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta
Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.

Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista
Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.

Maahanmuuttajat kärsivät työstressistä – matka kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnan hoivaan on paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys
Matka kehittyvästä maasta pohjoismaisen työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan runsaudensarven ääreen voi olla henkisesti paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys. Seurauksena voi olla jopa ”vähemmistöstressi”. Kansankoti panostaa nyt julkisia varoja valaistakseen kaikkia kansalaisia akuutista ongelmasta.

Jani Mäkelä: Oppositio on valehdellut vesihuoltoasiassa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille
Kehitysyhteistyötä uudistetaan tällä hallituskaudella. Uusi strategia nojaa vahvasti kahteen keskeiseen ohjenuoraan: yksityinen sektori saa suuremman roolin kehitysavun toteuttajana ja rajalliset panostukset kohdennetaan tarkemmin niihin maihin, jotka aidosti haluavat kasvaa ja vaurastua. Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina ensimmäistä kertaa yhdessä Suomen kauppa- ja kehityspolitiikan selontekoa.













