

Lehtikuva, Antti Aimo-Koivisto
Perussuomalaiset toisivat talouspaketeillaan enemmän työpaikkoja
Perussuomalaiset toisivat talouspaketeillaan Suomeen enemmän ja tehokkaammin työpaikkoja. Näin sanoo puolue talousarvioesityksen palautekeskustelussa eduskunnassa maanantaina.
– Hallitukselta näyttävät puuttuvan keinot ja näkemys, joilla edistetään yrittäjyyttä ja joilla maahamme saadaan lisää työtä ja talouskasvua. Kuvaavaa on, että hallituksen talouspolitiikan kärkiuudistus, yhteisöveroalennus, tuo hallituksen omankin arvion mukaan vain 5 000–7 000 työpaikkaa. Tämä on suorastaan onneton saldo, kun ottaa huomioon, että yhteisöveroalen kustannus on lähes 900 miljoonaa euroa. Yhdelle uudelle työpaikalle tulee näin ollen hintaa huimat 130 000 euroa, kansanedustaja Maria Lohela puhui suuressa salissa.
Työllisyysaste ylös
Perussuomalaiset pyrkivät nostamaan työllisyysasteen muiden Pohjoismaiden tasolle. Heikko työllisyysasteemme johtuu yli 55-vuotiaiden huonosta työllisyydestä. Myös nuorten työllisyys on huolestuttava.
– Porrastaisimme eläkemaksuja laskemalla alhaisen työllisyysasteen ikäluokkien eli yli 55- ja alle 30-vuotiaiden eläkemaksuja. Kustannus kompensoidaan korottamalla parempien työllisyysasteen ikäluokkien maksuja, Lohela kertoo.
Veropaketti veisi verotusta oikeudenmukaiseen suuntaan. Yhteisöveroa laskettaisiin Ruotsin tasolle 22 prosenttiin, mutta ei sen alemmas. Alv:tä alennettaisiin 23 prosenttiin, mikä vilkastuttaisi sekä kulutusta että auttaisi pk-yrityksiä. Pieniä yritysiä auttaisi varsinkin alv-vähennyksen alarajan korottaminen 8500 eurosta 20 000 euroon.
Energiapolitiikka kohti
kotimaista energiaa
Perussuomalaiset pyrkii kääntämään energiapolitiikan suunnan kohti kotimaisia energianlähteitä ja omavaraisuutta, mikä lisäisi myös teollisuuden kilpailukykyä. Perussuomalaiset alentaisi energiaverotusta 200 miljoonalla eurolla ja poistaisi vähäpäästöisille energiamuodoille säädetyn ns. windfall-veron, joka kuristaisi vientiteollisuutta entisestään.
Suomen energiakauppataseessa on noin 7 miljardin euron alijäämä. Sen supistamiseksi täytyy nostaa energiaomavaraisuutta. Tämä vaatii puuenergian ja turpeen tukien parantamista, jotta kivihiiltä ei tarvitse enää polttaa kotimaisen energian ja ympäristön kustannuksella.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää